Turkulainen Inkeri Seppälä, 16, kyllästyi lopulta kiekkoharrastuksessa ilmenevään kiusaamiseen, joka on uuvuttanut hänet ja hänen siskonsa.
Seppälän tarinaa kiekkokavereiden tekemästä kiusasta on jaettu tuhansia kertoja. Tytöt ovat saaneet valtavasti kannustavia viestejä.
Facebookissa jakamassaan päivityksessä Seppälä kertoo joutuneensa ensimmäisen kerran kiusatuksi jo ala-asteella ulkonäkönsä vuoksi. Kiusaaminen jatkui jääkiekkoharrastuksessa.
– En ollut kaunein, en laihin, mutta olin kaikille aina mukava. Annoin asian olla ja turvauduin joukkueessa siskooni, hän oli ainoa kaverini. Olin kaksi vuotta joukkuekiusattu, jonka jälkeen minut alettiin hyväksyä joukkueeseen. Viime kaudella minusta tehtiin kapteeni, josta innostuin ja otin paikan vastaan. Nyt tämän hetkisen kauden alussa sama rumba jatkui, Seppälä kirjoittaa.
Tällä hetkellä molemmat siskokset ovat Seppälän mukaan kiusattuja. Heidän pelikaverinsa ovat kaikki poikia.
– Meille on sanottu kuinka lupaavia tyttöjääkiekkoilijan alkuja olemme, mutta koska olemme tyttöjä meillä ei ole oikein mitään joukkuetta, johon voisimme mennä, koska haluamme pelata juuri poikien kanssa.
– Aluksi siskoni Siiri tuli itkien kotiin ja kertoi, että häntä haukutaan, syrjitään ja loukataan ylipäätään treeneissä. Tuntui pahalta kuulla, kuinka oma sisko itkee ja kertoo kuinka pahalta hänestä tuntuu. Meni hetki, ja minuakin alettiin haukkumaan joukkueessamme, hän kirjoittaa päivityksessään.
– Joukkuehenkemme takia häviämme jokaisen pelin, ja se ei tunnu kivalta. Haluaisimme siskoni kanssa kehittyä, mutta se on vähän vaikeaa, kun esimerkiksi jäällä meille ei enää syötetä.
Seppälä ei keksi syytä kiusaamiselle.
– Tulemme usein kotiin allapäin ja kun äiti kysyy miten treenit meni, purskahdamme vain itkuun.
Facebook-päivityksen avulla Seppälät toivovat saavansa apua oman joukkueen perustamisessa.
– Olemme suunnitelleet jo kaiken ja nimikin on valmiina, emme vain tiedä mitä meidän pitäisi tehdä tai kenelle puhua tästä. Haluamme joukkueen, johon ei tule kiusaajia tai ankeuttajia. Haluamme joukkueen, joka tahtoo voittaa! Kiusaaminen on väärin ja se on suurin virhe mitä ihminen voi tehdä.
Ilta-Sanomissa vanhempiensa luvalla haastateltu Inkeri antaa kiitosta muun muassa valmentajille, vaikkei kiusaaminen ole loppunutkaan.
– Reilut pari viikkoa sitten järjestettiin palaveri, jossa paikalla olivat kaikki joukkueen toimintaan liittyvät henkilöt; pelaajat, vanhemmat, valmentajat ja huoltajat. Kiusaaminen loppui pariksi päiväksi, mutta nyt se on taas jatkunut niin kuin ennen, hän kertoo lehdelle.
Inkeri kertoo Ilta-Sanomissa, että kiusaaminen näyttäytyy harjoituksissa ja peleissä ilakointina toisten epäonnistumisesta.
– Jos epäonnistun siskoni kanssa maalinteossa, niin pojat taputtavat meille. Jos menetämme kiekon, niin silloin meille hurrataan. Kaikki tämä tapahtuu vaivihkaa, ja muiden on vaikea puuttua siihen.
– Kiusaaminen vaikuttaa vahvasti minun ja siskoni elämään, sillä treenaamme melkein joka päivä. Tuntuu pahalta nähdä, kun oma pikkusisko itkee treenien jälkeen, hän sanoo lehdelle.