Monet nimiehdotukset ovat huonon maun leimaamia, sanoo nimilautakunnan puheenjohtajan.
Uudissukunimiä eli sukunimiä, joita ei muilta elossa olevilta ihmisiltä löydy, otetaan käyttöön vuosi vuodelta yhä enemmän. Tämä näkyy myös oikeusministeriön nimilautakunnan saamien lausuntopyyntöjen määrissä.
Oikeusministeriön nimilautakunta kertoo verkkosivuillaan vastaanottaneensa viime vuonna Digi- ja väestötietovirastolta (DVV) lähes 1 300 lausuntopyyntöä, jotka koskivat nimenmuutosta. Lautakunnan puheenjohtaja, oikeustieteen tohtori Urpo Kangas sanoo STT:lle enemmistön pyynnöistä koskevan sukunimiä.
Lautakunta ei päätä ehdotettujen uudisnimien hyväksymisestä, vaan se on DVV:n tehtävä. Virasto ratkaisee asian lausunnon ja hakemuksen perusteella.
Ihmisillä on huono nimimaku, arvioi Kangas. Hän ei osaa kuitenkaan nimetä esimerkkejä mieleenpainuvista uudissukunimistä, joista on pyydetty lausuntoa lautakunnalta. Niitä on yksinkertaisesti liikaa.
– Ehdotetut nimet muodostavat valtavan massan. Joukossa on paljon hyviä ehdotuksia, mutta hyvin monet nimet ja niiden perustelut ovat huonon maun leimaamia, hän toteaa STT:lle.
Monia motiiveja nimenvaihdokseen
DVV:n verkkosivuilla voi tarkastella tällä hetkellä hyväksyntää odottavia uudissukunimiä. Hiljattain listalla ovat olleet esimerkiksi Unelma, Metsänkevät ja Novankorpi.
Usean vuosikymmenen nimilautakunnan puheenjohtajana toiminut Kangas on huomannut lausuntopyyntöjen määrän kasvaneen. Hän uskoo, että määrä on tänä vuonna samoissa lukemissa kuin viime vuonna. Motiivia kasvaneille määrille Kangas ei osaa sanoa, koska nimenvaihdosta ei tarvitse erityisemmin perustella.
Syynä saattaisi olla esimerkiksi Suomen kansainvälistyminen. Kangas arvioi, että maahanmuuttajien osuus nimensä vaihtavien joukossa korostuu.
– Monet nimensä muuttavat tulevat maista, joissa ei ole latinalainen kirjaimisto käytössä. Heidät kirjataan väestötietojärjestelmään matkustusasiakirjojen mukaisessa muodossa, ja Suomessa he haluavat muuttaa nimensä helpommin lausuttavaan muotoon.
Luettelosta löytyykin runsaasti vierasperäisiä nimiä, kuten Shimwe, Osjkina ja Hijoort. Kantaväestön keskuudessa korostuu sen sijaan halu vaihtaa sukunimi kokonaan.
Nimille laissa tiukat kriteerit
Ehdotetun nimen tulee läpäistä varsin tiukat laissa määritellyt kriteerit.
– Nimen pitää perustua vakiintuneeseen kotimaiseen käytäntöön. Sellaista ehdotusta, joka joko viittaa veritekoon, on rasistinen tai leimaa käyttäjänsä jollain tavalla, ei hyväksytä. Myös lapsen etua punnitaan, koska lapsi saa aina vanhempansa sukunimen, Kangas kertoo.
Myös selkeästi etunimen kaltaiset tai sukunimeksi ilmeisen soveltumattomaksi määritellyt sanat torpataan hakemusprosessissa. Kangas antaa jälkimmäisestä esimerkiksi sanan polkupyörä. Suomessa on kuitenkin sekä objekteihin että etunimiin viittaavia sukunimiä, kuten Kypärä ja Juuso.
Virastossa erityisasiantuntijana työskentelevä Tommi Heinonen kommentoi STT:lle, ettei DVV ylläpidä tilastoja siitä, miten monet ehdotukset menevät läpi.
– Meillä ei ole oikeastaan intressiä selvittää sitä. Hylkäys johtuu käytännössä aina siitä, että nimiehdotus on jollain tavalla lainvastainen, Heinonen kertoo.
Käsittelyprosessi ottaa aikansa
Nykykäytännön vastaisen nimen voi silti saada käyttöönsä, jos hakijalla on siihen erityinen peruste.
– Sukunimen voi saada, jos hakija voi osoittaa sen kuuluneen esivanhemmalleen korkeintaan viiden sukupolven päässä. Myös esimerkiksi uskonnolliset syyt ovat päteviä, ja jos vaikkapa Jääskinen ja Karhunen haluavat naimisiin mennessään yhteiseksi sukunimekseen Jääkarhun, he saavat sen, Kangas kertoo.
Heinonen kertoo, että sukunimeään voi aikuinen ihminen vaihtaa niin monta kertaa kuin vain haluaa.
– Kahta päällekkäistä hakemusta ei voi olla samaan aikaan. Käsittelyprosessi ottaa oman aikansa, mutta kun se on mennyt läpi ja uusi nimi on hyväksytty, mikään ei estä vaihtamasta nimeään heti uudelleen, hän kommentoi.
Kangas pitää mielenkiintoisena kysymystä siitä, milloin voimassa olevaa lakia pitää päivittää. Suomen nimilakia on päivitetty viimeksi vuonna 2019, jota ennen säädetty laki oli voimassa vuodesta 1985. Ensimmäinen laki säädettiin vuonna 1920.