TikTokissa satoja miljoonia katselukertoja videoillaan hankkinut mies kummastuttaa erikoisella kyvyllään.
Yhdysvaltalaisella Jacob Pinalla, 25, on hämmentävän pitkä peukalo.
Jacobista on tullut varsinainen internet-sensaatio reilusti yli kymmenensenttisen peukalonsa ansiosta.
MTV uutiset on jo vuonna 2020 uutisoinut Jacobin häkellyttävän pitkästä peukalosta.
Aikuisen miehen peukalo on keskimäärin hiukan vajaa seitsemän senttimetriä, mutta Jacob onnistuu venyttämään omaansa nykyään jopa 12,7 senttimetriin. Katso yllä olevalta videolta, kuinka Jacob venyttää sormeaan.
Lue myös: Pystytkö koukistamaan sormesi näin? Haaste leviää somessa – saattaa aiheuttaa kuvotusta
Peukalo on ehtaa tavaraa
Suosituilla TikTok-videoillaan Jacob esittelee hurjan kokoista peukaloaan esimerkiksi pesemällä sitä, näyttämällä peukkua ja vertaamalla sitä kavereidensa sormiin.
– Peukalo on aito, mutta minun täytyy vetää se sijoiltaan ja venyttää sitä, jotta se näyttäisi noin pitkältä, mies kertoo NBC:lle.
Usean videon alussa Jacob esitteleekin peukalonsa sijoiltaan vetämistä ja venyttämistä.
– Se ei satu. Olen tehnyt niin vuosia, Jacob kertoo.
On kuitenkin sanomattakin selvää, ettei muiden kannata kokeilla samaa kotona.
Lue myös: Tähänkö asentoon vain naiset pääsevät? MTV testasi viraalihaasteen – kokeile, onnistutko itse!
Mistä ääni on lähtöisin?
Sosiaaliseen mediaan erilaisia reaktiovideoita jakava lääkäri Jordan Wagner kommentoi myös Jacobin peukkuvideoita Instagramissaan. Wagner kiinnittää erityisesti huomiota videoilla kuuluvaan rutisevaan ääneen.
– Ääni voi johtua siitä, että jänteet ja nivelsiteet liikkuvat, mutta eivät nivelet. Jos nivelet tekisivät tuollaista ääntä, tuottaisi se varmasti todella paljon kipua. Peukalo myös turpoaisi, Wagner toteaa.
Erityisesti peukalon venyttämisestä lähtevät äänet ovat varsin ällöttäviä.
– On mahdollista, että hänellä on vain pitkä peukalo ja ääni on editoitu jälkikäteen videolle, Wagner kuitenkin arvioi.
Olipa itse ääni lähtöisin Jacobin kädestä tai ei, on suhteellisen varmaa, ettei Jacob koskaan häviä erää peukalopainia häkellyttävän pitkän peukkunsa kanssa.
Lue myös:
Naisten pitäisi pärjätä tässä tempussa miehiä paremmin, mutta kuinka kävikään? Luutahaaste pistettiin testiin Pöllölaaksossa!
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Caters, NBC, @doctorer/Instagram ja @jwpina/TikTok