Jakso 9: Takaisin työelämään

18:27img
Julkaistu 20.06.2016 07:45

MTV UUTISET

Rakennusala työllistää valtavaa joukkoa. Näiden 250 000 tuhannen ihmisen joukosta Duunikunnon vieraiksi saapuu Skanskan kolmikko, jotka ovat työelämää nähneet ja kokeneet. 

Kai Illman vaihtoi putkiasennushommat työnjohtoon, kun pulmia alkoi olla tuki- ja liikuntaelimissä. Samanlaista prosessia käy läpi myös Ismo VuoriTero Tantereella terveysongelmia ei ole esiintynyt ja hän jatkaakin yhä rakennusmiehenä. Miehet tulivat hakemaan vinkkejä niin kuntoutumisen ylläpitoon kuin terveysongelmien ennaltaehkäisyyn.

Firstbeat-mittaus

Ismo voi mielestään hyvin ja olo on virkeä ja energinen. Firstbeatin raportti todistaa samaa asiaa. Hieman petrattavaakin löytyy.

Kain mittaustulos oli samanlainen, mitä hän itsekin oletti. Kaikki kunnossa.

Ruokavalio ja liikunnan riittävyys askarruttavat Teroa. Raportti ei pahempia puutteita kuitenkaan löydä.

Jonin treenisessio

Kun työssä tai arjessa sattuu haavereita, Joni suosittelee, että käydään näyttämässä vaivoja ammattilaiselle mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.  Vaivan pitkittyessä kipu saattaa kroonistua ja aiheuttaa ongelmia myös muualla kehossa ja tällöin kuntoutus voi kestää pidemmän aikaa.

joni4

Kun varttuneempi ihminen loukkaantuu tai alkaa tuntemaan kipua esimerkiksi olka- tai polvinivelessä, oma suorituskyky aliarvioidaan suuresti. Siis päinvastoin kuin terve ihminen, joka usein yliarvioi oman kapasiteettinsa.

Joni

Testauksella on löydettävissä harjoitteita, joilla vastusharjoittelun perusliikkeitä kuten kyykky ja erilaiset vedot ja työnnöt sekä pysty- että vaakasuuntaan saadaan tehdyksi. Kun näissä liikkeissä on saavutettu hyvä suoritustekniikka ja progressiota treenipainoissa ilman kipuja, on mahdollista siirtyä haasteellisempiin harjoitteisiin ja lopulta tuloksena on täysipainoinen vastusharjoitteluohjelma.

joni2

Jaksossa katsomme muutaman perusliikkeen ja viritämme niitä pienillä erikoiskikoilla, jotka onnistuvat minimaalisella välinevalikoimalla ja turvallisesti. 

joni3

patrik9

Patrikin ruokavinkit

Herkut ovat Patrikin mielessä tänään. Niitäkin voi syödä hyvällä omatunnolla jos vain pidetään kohtuus mielessä ja muu ruokailu on kunnossa.

vesa9

Vesan unikoulu

Miten unta voidaan mitata? Monella tavalla, kertoo Vesa. Yksinkertaisimmat mittarit saa helposti jopa kännykkään.

Helena9

Terveystalon asiantuntija 

Työterveyshuollon erikoislääkäri Helena Jussila on seurannut Skanskan työntekijöitä nyt jo vuosia. Erilaiset tuki- ja liikuntaelinongelmat kasautuvat erityisesti vanhemmille rakennusalan ammattilaisille. Onneksi näitä pulmia voidaan ennaltaehkäistä.

annamari9

Ilmarisen tapaaminen

Työhyvinvointipäällikkö Annamari Mäki-Ullakko kuuntelee mielellään Kai Illmanin tarinaa, jossa on erinomaisen mukava loppu.

Duunikunto-ohjelman tarjoaa:

yhteistyössä