Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin vuoden 2016 kampanja yritti hiljentää 3,5 miljoonaa mustaa amerikkalaista ja estää heitä äänestämästä.
Näin väittää brittiläisen Channel 4 -uutiskanavan selvitys.
Kanava on saanut käsiinsä vaalikampanjan käyttämän tietokannan, jossa on yli 200 miljoonan amerikkalaisen tietoja.
Kanava kuvaa vuotoa yhdeksi historian suurimmista vuodoista, sillä se sisältää yli 5000 tiedostoa ja viisi terabittiä dataa.
16 avainasemassa olevassa osavaltiossa miljoonat amerikkalaiset luokiteltiin algoritmin mukaan kahdeksaan eri kategoriaan, joita kuvattiin myös sanalla yleisö.
Tämän avulla kampanja pystyi räätälöimään mainoksia Facebookiin ja muille alustoille.
Kategoria mustille
Yksi kategoria oli nimeltään Pelote (deterrence). Myöhemmin Trumpin päädata-analyytikko kuvaili ryhmän sisältävän ihmisiä, joita ei toivottua saapuvan äänestämään.
Keskeisimpiä osavaltioita olivat muun muassa Georgia, Pohjois-Carolina ja Wisconsin.
Georgiassa mustien osuus väestöstä on 32 prosenttia, mutta 61 prosenttia kuitenkin luokiteltiin Pelote-ryhmään.
Pohjois-Carolinassa mustia osuus on 22 prosenttia, mutta 46 prosenttia kuului ryhmään.
Wisconsinissa puolestaan mustia on vain 5,4 prosenttia, mutta 17 prosenttia osavaltion väestä kuului ryhmään.
Ilmiö nähtävissä koko maassa
Channel 4 -kanavan mukaan sama ilmiö voidaan nähdä koko maassa. Värilliset, mukaan lukien muun muassa aasialaiset ja latinalaisamerikkalaiset, muodostivat 54 prosenttia Pelote-ryhmästä.
Puolestaan niissä ryhmissä, joita Trumpin kampanjan halusi houkutella, valkoiset olivat selkeässä enemmistössä.
Kanavan mukaan tämä mahdollisti Trumpin voitot Wisconsinin ja Michiganin kaltaisissa vaa’ankieliosavaltioissa.
Mainokset poistuivat nähtäviltä
Trumpin kampanja käytti 44 miljoonaa puntaa Facebook-mainontaan vuoden 2016 vaalikampanjan aikana.
Tällä rahalla julkaistiin yli kuusi miljoonaa erilaista kohdennettua mainosta. Tässä brittikanavan mukaan auttoi Facebookissa työskentelevä, mutta myös kampanjan sisällä toimiva henkilö.
Monet mainoksista olivat niin sanottuja pimeitä mainoksia, jotka saattoivat hävitä käyttäjien nähtäviltä, kun kampanja lopetti niistä maksamisen.
Tämän vuoksi mainoksista ei ole olemassa julkista rekisteriä.
Se tarkoittaa myös sitä, että ilman Facebookin tai kampanjan apua, on mahdotonta tietää, kuinka mainontaa on tarkalleen kohdennettu.
Trumpin kampanja on kieltänyt kohdentamisen afrikkalaisamerikkalaiseen väestöön.
"Saalistajavideo" todisteena
Channel 4 -kanava kuitenkin kertoo, että heidän todisteiden mukaan kohdentamista on tehty.
Todisteisiin kuuluu muun muassa videoita, joissa Hillary Clinton viittasi mustiin nuoriin ”supersaalistajina”. Videota esitettiin televisiossa 402 kertaa lokakuussa 2016, ja se keräsi miljoonia katselukertoja Facebookissa.
Kanava on nähnyt myös asiakirjan, jonka mukaan Cambridge Analytica -yhtiö myönsi Trumpin kampanjan kohdentaneen saalistajavideota ja käyttäneensä 55 000 dollaria pelkästään Georgian osavaltiossa.
Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin on aikaa reilu kuukausi.