Jalonen taistelevasta ryhmästään: Kuin Jekyll & Hyde

Jesse Puljujärvi, Sebastian Aho, 2016
Lehtikuva
Julkaistu 03.01.2016 10:28
Toimittajan kuva

Inka Korhonen

inka.korhonen@mtv.fi

Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Päävalmentaja Jukka Jalonen oli silmin nähden tyytyväinen joukkueensa esitykseen dramaattisessa puolivälierävoitossa Kanadaa vastaan.

Suomi selvitti Helsingissä tiensä jääkiekon nuorten MM-kisojen välieriin 6-5-voitolla. Avauserässä Kanada meni jo 2-0-johtoon ennen kuin Patrik Laine teki arvokkaan kavennuksen juuri ennen erätaukoa.

Toisessa erässä Jalosen valmennusryhmä päätti vaihtaa Kaapo Kähkösen maalille 2-3-tappiotilanteessa, minkä jälkeen Nuoret Leijonat käänsi pelin edukseen.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

– No joo, kyllä tämä on sellainen Jekyll & Hyde -ryhmä. Välillä ollaan taivaassa ja välillä ollaan vähän alempana, mutta hieno joukkue kaikin puolin. Olimme aika vaikeassa paikassa alun 0-2:n jälkeen, mutta niin vain tultiin rinnalle ja ohi, Jalonen kiitteli.

Tehot 2+1 nakuttaneen Laineen lisäksi kolmen pisteen iltaa viettivät ykköskentästä myös Sebastian Aho (1+2) sekä Olli Juolevi ja Jesse Puljujärvi (0+3).

Jalosta ilahduttaa erityisesti joukkueen usko omiin mahdollisuuksiinsa ja siihen, että tiukassa paikassa se pystyy venymään parhaimpaansa.

– Tässä on erittäin paljon henkisesti vahvoja pelaajia - eivät anna kyllä periksi tuumaakaan. Nämä vaikeat hetket pitää vain pystyä kääntämään voitoksi ja tänään onnistuttiin. 

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat