Ex-kansanedustaja Jani Toivola kommentoi jättivelkojaan Instagramissa.
Iltalehti uutisoi tänään Jani Toivolan velkaongelmien syventyneen entisestään. Miehellä on pikavippejä ja kulutusluottoja 200 000 euron edestä. Toivolalle on annettu vuoden 2020 aikana yhdeksän yksipuolista velkomustuomiota.
Nyt Toivola kommentoi tilannettaan Instagramissa. Hän kertoo hakeutuneensa velkaneuvontaan, josta on saanut asianmukaista apua tilanteeseensa. Mies uskoo selviävänsä veloistaan.
– Minä olen monella tavalla etuoikeutettu ja kovalla työllä mulla on hyvätkin mahdollisuudet maksaa velkani. Meidän elämämme on tällä hetkellä pääasiassa tosi hyvää, kun ei ole salaisuutta. Ja kun ei ole salaisuutta on vähemmän häpeää. On ulospääsy ja katse tulevaisuudessa, mies kirjoittaa.
LUE MYÖS: IL: Jani Toivolan velkakierre syvenee – maksamattomia pikavippejä ja kulutusluottoja jo 200 000 euron edestä
Toivola kertoo olevansa nyt paremmassa tilanteessa kuin aiemmin.
– Matka on vielä pitkä mutta huomattavasti toiveikkaampi kuin pari vuotta sitten kun tuntui että edessä on pelkkiä umpikujia. Ymmärsin ensimmäistä kertaa miten taloudelliset vaikeudet voi ajaa peruuttamattomiin tekoihin. Onneksi en koskaan päätynyt sille reunalle asti. Kenenkään ei pitäisi päätyä, Toivola kuvailee tilannettaan.
Mies kertoo, ettei velkaantumiseen ole ketään ulkopuolista, jota syyttää. Hän aikoo kantaa tilanteesta vastuunsa itse.
– Olen tehnyt paljon töitä itseni kanssa. Se on ollut kivuliasta mutta myös vapauttavaa. Oma kaatuminen inhimillistää kaikkea ympärillä. On pitänyt antaa itsellensä anteeksi ja jatkaa eteenpäin