Laulaja Janna kertoo Instagramissa, että hänen autostaan vietiin kaikki, mikä irti lähti.
Taiteilijanimellä Janna tunnettu laulaja-lauluntekijä Janna Hurmerinta kertoi tiistaina 3. syyskuuta Instagram-tarinassaan, että hänen autoonsa oli murtauduttu edellisyönä. Hurmerinnan mukaan auto oli tapahtumahetkellä parkissa hänen kotipihassaan.
– (Autosta) on viety kaikki, mitä on irti lähtenyt. Meidän bändivaatteemme, minun esiintymisvaatteeni, fanikirjeitä on avattu, rutattu ja revitty ja osa varastettu, levyjäni on viety, matot, laturit, ohjekirjat, ihan kaikki lähtivät, Hurmerinta luettelee videollaan.
Lue myös: Varkaat tekivät ikävän tempun Erika Vikmanille – "Kiss my ass, roistot!"
Hurmerinta pyytää, että mikäli hänen seuraajansa törmäävät netin myyntialustoilla edellämainittuihin tavaroihin, ilmoittaisivat he siitä hänelle, jotta pitkäkyntinen saataisiin kiinni.
Hurmerinta julkaisi Instagram-tarinassaan kuvan punaisesta esiintymisasusta, joka oli muun muassa päätynyt ryövärin matkaan. Kyseinen esiintymisasu näkyy alla olevassa upotuksessa.
Kuvan yhteydessä Hurmerinta kertoo löytäneensä ikävästä tilanteesta myös hopeareunuksen.
– Tuli vielä mieleen sellainen, että positiivistahan tuossa ryöstössä oli se, että CD:t ja vinyylitkin kelpasivat. Kerran kuulin nimittäin, että yhdeltä toiselta artistilta varastettiin kaikki muu autosta paitsi kyseisen artistin omat levyt, Hurmerinta kirjoittaa kuvan yhteydessä lukuisten nauruemojeiden kera.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.