Äitiys käänsi Jannan prioriteetit päälaelleen: "Tekee hyvää, koska artistius on aika narsistista toimintaa"

Artisti Jannan esikoinen syntyi Pariisissa heinäkuussa 2019. Äitiys on laittanut laulajan elämän tärkeimmät asiat uuteen järjestykseen. 

Artisti Janna  on tätä nykyä äiti pienelle pojalle, jonka syntymän myötä hänen prioriteettinsa menivät aivan päälaelleen. Poika syntyi reilusti etuajassa Pariisissa heinäkuussa 2019

– Et olekaan se päähenkilö enää, vaan joku toinen on vielä tärkeämpi kuin esimerkiksi ura tai biisien tekeminen. Se on aivan toissijaista, koska yksi tärkein henkilö on kotona. Se tekee hyvää, koska artistius on kuitenkin aika narsistista toimintaa, kun pitää aina puhua itsestään, Janna kertoi Huomenta Suomessa 31. elokuuta. 

Janna on sittemmin lähtenyt mitä ilmeisimmin eri teille lapsensa isän kanssa, sillä hän kertoi elokuussa TikTokissa olevansa sinkku

Jannan viides albumi nimeltään Ihminen julkaistiin 30. elokuuta. Edellinen albumi ilmestyi kuusi vuotta sitten.

– Jostain syystä siinä meni noin kauan. Joskus elämä ottaa aikaa. Totta kai tässä välissä on tullut paljon musiikkia: viime vuonnakin tuli 11 Vain elämää  -kappaletta ja 5–6 singleä. 

– Albumin tekoprosessi oli pitkä ja paikoin aika raskas, mutta olen todella onnellinen ja tyytyväinen lopputulokseen

Levyn teemat ovat hyvin inhimillisistä aiheista.

– Olen yrittänyt olla, ja mielestäni onnistunutkin olemaan, todella aito ja rehellinen lauluissa ja teksteissä. Olen jättänyt viimeisetkin kontrollin rippeet pois. Yritin elää mahdollisimman normaalia elämää ja kirjoittaa mahdollisimman rehellisesti kaikesta, mitä koen. Siellä on lauluja erosta ja vaikeista aiheista ja muun muassa misogyniasta, Janna summasi. 

Jannan albumin piti ilmestyä jo vuonna 2023. Katso videolta, miksi niin ei käynytkään.

Lue myös:

    Uusimmat