Laulaja Janna Hurmerinta ja räppäri Juno ovat muuttaneet yhteen.
Laulaja Jannan ja räppäri Junon suhteessa on otettu askel eteenpäin. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kulisseissa suhteensa paljastanut pariskunta on hiljattain muuttanut avoliittoon Vantaalle.
– Olemme tässä nyt vähän aikaa asustelleet ja kaikki on hyvin, Janna myhäilee.
Aiemmin Janna asui Helsingin Kalliossa, mutta laittoi asuntonsa vuokralle. Paritalon puolikas Vantaalla tarjoaa huomattavasti enemmän tilaa asumiseen.
– Onhan täällä Vantaalla ihanaa, sillä saa kaikessa rauhassa olla ja on hyvin tilaa. Kivaa, kun nyt on enemmän tilaa. Olen täältä kotoisin, joten lapsuudenkoti ja vanhemmat asuvat lähellä. Onhan se kiva, kun voi käydä niin helposti kylässä.
Avoliiton suhteeseen mahdollisesti tuoma arki ei laulajaa huoleta.
– Meillä on onneksi sama duuni, joten elämme yhtä epäsäännöllistä elämää. Se on hyvä juttu, hän miettii.
Janna kertoo muuton sujuneen hyvin, onhan pienemmästä asunnosta suurempaan muuttaminen yleensä helpompaa. Seuraavaksi edessä on asunnon sisustaminen ja pihan laittaminen.
– Pitää vielä hankkia vähän sisustusjuttuja ja huonekaluja. Tykkään kyllä sisustaa, joten se on kivaa. Äiti (laulaja Maarit Hurmerinta) on onneksi hyvä laittamaan pihaa, joten saan häneltä varmasti apua. Itse kun en ole niin hyvä puutarhan kanssa, Janna nauraa.
Pariskunnalla olikin jo torstaina keväiset tunnelmat, kun he kävivät yhdessä kukkaostoksilla. Janna julkaisikin Instagram-tilillään kuvia ostosreissulta.
Mikäli kuvat eivät näy selaimessasi, voit katsoa ne täältä.
Hiteistään Sä et ole hullu ja Läpinäkyvä tunnettu laulaja pitää toukokuussa hieman keikkataukoa, aikomuksena luoda uutta musiikkia.
– Olen nyt tehnyt itsekseni biisejä, mutta sitten olisi tarkoitus työstää niitä oikein kunnolla tuottajien kanssa. Pystyn paremmin rauhoittumaan biisien tekemiseen, kun en ole keikoilla.
Jannan ja Junon muutosta uutisoi ensimmäisenä torstain 7 päivää -lehti.