Ex-kiekkoilija Janne Puhakan, 28, murhaoikeudenkäynti jatkui tänään Helsingin hovioikeudessa todistajien kuulemisella. Ääneen pääsivät murhasta syytetyn Rolf Nordmon, 68, tytär, vävy ja Puhakan ystävä.
MTV Uutiset seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä. Tiedot päivittyivät tämän jutun alle.
Kaikki tänään kuultavat todistajat olivat puolustuksen nimeämiä.
Tytär ja vävy saapuivat henkilökohtaisesti hovioikeuteen kuultavaksi. Käräjäkäsittelyn aikana Rolf Nordmon läheisiä kuultiin etäyhteyden välityksellä Norjasta.
Janne Puhakka kuoli henkirikoksen uhrina Espoossa lokakuussa 2024. Puhakan entinen puoliso, norjalaistaustainen Rolf Nordmo tuomittiin käräjäoikeudessa murhasta elinkautiseen vankeuteen.
Kello 13.47
Nordmo on pyytänyt mielentilatutkimusta.
Hovioikeuskäsittely päättyy tältä päivältä. Se jatkuu keskiviikkona, jolloin kuullaan yhtä todistajaa ja kuullaan loppulausunnot.
Myös MTV Uutisten seuranta päättyy tältä päivältä. Kiitos mielenkiinnosta.
Kello 13.42
Todistajalta kysytään, että miten Nordmon koira reagoi siihen, kun todistaja avasi omaa asettaan.
– Siitä syntyy aika vähäinen ääni ja silloin koira oli kauempana minusta. En huomannut, että hän olisi reagoinut mitenkään, todistaja kertoo.
Lisäksi he olivat lähellä isoa tietä ja liikenteen melu peitti muut äänet alleen. Todistajan mielestä Nordmon koira ei vaikuttanut pelokkaalta metsästyspäivänä.
– Siellä ei myöskään ammuttu, joten ei koiralla ollut syytä pelokas.
Puolustus kysyy, pyrkikö Nordmo mökkiviikonlopun aikana totuttamaan koiraansa jollakin tavalla aseisiin.
– Ei mökissä ainakaan. Mutta kun lähdetään metsälle koiran kanssa, siinähän totutetaan koiraa metsällä olemiseen, ääniin ja muuhun, vävy kertoo.
Esitutkinnassa vävy on kertonut, ettei Nordmo totuttanut koiraa aseisiin metsällä mutta halusi, että koira haistelee asetta, ja ettei se pelkäisi, kun he palaavat mökille. Todistaja sanoo tämän pitävän paikkansa.
Todistaja on kertonut myös poliisille, että Nordmo olisi toivonut saavansa ampua ja saalista, jolloin koira olisi ymmärtänyt, ettei ampuminen ole pelottavaa. Tästä vävy keskusteli Nordmon kanssa.
Todistajaa pyydetään kertomaan tarkemmin koiran pelästymisestä edellisenä päivänä. Todistaja kertoo, että Nordmo oli pettynyt itseensä, koska hänen koiransa oli päässyt säikähtämään.
– Ei ole hyvä, että metsästyskoira on säikky, vävy kertoo oikeudelle.
Todistajan mukaan Nordmon tarkoituksena oli jatkossa totuttaa koiraa hajuun ja ampumisen ääneen.
– Muistan oikein hyvin, että puolisoni tulostaa metsästyskutsun, koska luultiin, että paperikutsu pitää näyttää Norjan ja Suomen rajaa ylitettäessä. Muistan tämän siksi, että unohdimme tulostamisen, todistaja kertoo.
Todistaja kertoo, että Nordmo kertoi haluavansa ulos liikkumaan Suomessa.
– Hän oli ollut niin paljon sisällä ja juonut paljon. Tästä me puhuttiin, että hän tahtoo koiran kanssa ulos metsälle.
Vävyn mukaan kutsu oli lähetetty sähköpostilla ja sen oli lähettänyt Nordmon koiran kasvattaja.
Todistajalta kysytään, että syntyikö todistajalle epäilyjä viikonlopun aikana, ettei aseen viemiseen Suomeen ollutkaan syynä metsästys vaan joku muu syy.
– Ei millään tavalla. Hän on aina metsästänyt ja uskoin, että hänen tarkoituksenaan oli metsästää myös Suomessa, mies kertoo.
Mistään väkivaltasuunnitelmista vävy ei tiennyt.
Kello 13.16
Todistaja kertoo, että Rolf Nordmo on hänen avopuolisonsa isä. Todistaja on tuntenut hänet vuodesta 2021.
– Meillä on hyvä ja avoin suhde, hänestä on helppo pitää, todistaja kertoo.
Mies kertoo, että tapasi lokakuun alussa 2024 Rolf Nordmon perheen mökillä.
– Olin nähnyt hänet kolme kuukautta aiemmin. Hän oli todella paljon laihempi kuin silloin ja mielialaan vaikuttivat varmasti kaikki tapahtuneet, esimerkiksi se, että hän oli ilman töitä, Nordmon vävy kertoo.
– Mökki oli menossa myyntiin ja sinne oli tulossa näyttö. Minä oli juuri hankkinut metsästysluvan ja tiesin, että Rolf on menossa metsälle. Olin menossa hänen mukaansa, se oli minulle ensimmäinen kerta metsällä.
Mies kertoo, että seurueen oli tarkoitus herätä aikaisin lauantaiaamuna. Aamulla he lähtivät metsälle.
Metsässä Nordmo kantoi huolta siitä, että hänen koiransa säikkyi ampumista.
– Hän oli minulle niin kuin mentori. Me ei paljon nähty lintuja, joku riekko ja yksi jänis. Lähdimme sitten lounaalle, mies kertoo.
Lounaan jälkeen metsästys jatkui toisessa paikassa, missä olisi pitänyt olla metsälintuja. Mutta kahden tai kolmen tunnin aikana he näkivät vain yhden linnun.
– Huomasin, että metsästyksen aikana Rolfilla ei ollut niin tarkkaa se aseenkäsittely. Mökillä hän laittoi aseen vaan odottamaan, eikä ottanut ammuksia ulos. Yleensä ase avataan toisia ihmisiä tavatessa. Tuli tunne, että hänellä oli ajatukset muualla, eikä hän ollut ihan läsnä, mies kertoo.
Vävyn mukaan kaksikko ei ampunut päivän aikana ainoatakaan laukausta.
Kello 13.02
Oikeudenkäynti jatkuu. Nyt vuorossa on päivän viimeinen todistaja, Nordmon vävy. Hänkin on henkilökohtaisesti paikalla kuulemisen aikana.
Kello 11.47
Oikeus pitää lounastauon. Oikeudenkäynti jatkuu kello 13.
Kello 11.45
Tytär vastaa erään avustajan kysymykseen, ettei ole kuullut ikinä ihmisen ampumisesta.
– Vitsinä kyllä olen kuullut. Luulen, että mustan huumorin viljely on hyvin tavallista monille ihmisille, eikä se ole pelkästään meidän perheen juttu, tytär kertoo.
Syyskuun alussa Nordmo lähetti viestejä, joissa puhui ampumisesta. Tytär kertoo jälkikäteen nähneensä viestit.
Todistajan kuuleminen päättyy.
Kello 11.42
Tytär kertoo, että hänen isälleen tuntui vaikealta luopua kaikesta Suomessa, mutta mökkiviikonlopun aikana ajatus Norjaan palaamisesta muuttui mahdollisemmaksi.
– Oli kuitenkin talo, joka piti myydä Suomessa. Eikä ollut rahaa, ei autoa, eikä töitä. Ajatus oli, että kolmen kuukauden kuluttua tämä voisi olla mahdollista, tytär kertoo.
Puhakan avustaja kysyy, miksi Nordmo oli saanut koiran kasvattajalta metsästyskutsun.
– Hän vain kertoi saaneensa kutsun, koska sellainen piti olla, että sai metsästää Suomessa. Muuta puhetta ei ollut, isä vain pyysi tulostamaan sen paperin, tytär kertoo.
Esitutkinnassa tytär on kertonut, että puhuttuaan isänsä kanssa murhailtana, he yrittivät soittaa myös Puhakalle. Tytär vahvistaa, että näin tapahtui.
Esitutkinnassa tytär on myös kertonut, että hänen isänsä oli niin rakastunut Puhakkaan, että Puhakalla oli valta suhteessa, ja isä taipui usein tämän tahtoon. Tyttären mukaan isä pelkäsi niin paljon menettävänsä Puhakan.
Tytär vahvistaa, että tämä oli hänen käsityksensä silloin, vaikka sitä onkin nyt jälkeenpäin "epämiellyttävää sanoa".
– Isän persoonallisuus on tällainen. Hän haluaa miellyttää ihmisiä, hänen on vaikea luoda rajoja. Huomasin isässä, että hän muuttui asteittain pienemmäksi ja pienemmäksi, ja hän pelkäsi vastustaa Jannea. En halua siis syyttää Jannea mistään, vaan tämä on käsitykseni asiasta, tytär kertoo.
Kello 11.26
Tyttären mukaan tiedot isän taloudellisesta tilanteesta olivat ristiriidassa sen kanssa, millainen isä oli aiemmin ollut.
– Luulen, että hänellä oli ollut ajatus, että kaikki kyllä järjestyy. Mutta asiat vaan kasautuvat toistensa päälle, tytär kertoo.
– Talolla löysin työhakemuksen, jonka isä oli kirjoittanut. Järkytyin siitä, että se oli kuin lapsen kirjoittama, älyllisesti lapsenomainen. Tekstissä ei ollut mitään järkeä.
Tytär sanoo, että isän aivot vaikuttivat muuttuneen.
Tytär kertoo, ettei havainnut isänsä ja Puhakan suhteessa kontrolloimista tai mustasukkaisuutta.
– Isä on aina ollut kiltti, antelias ja hyvä. Hän oli ihan samanlainen siinä suhteessa kuin muihinkin ihmisiin. Hänellä on aina ollut vaikeuksia rajoittaa ja sanoa ei. Hän halusi, että ihmiset viihtyvät hänen seurassaan. Se on ollut vahvuus ja heikkous, tytär kertoo.
– Heillä oli myös paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, he Urheilivat ja hiihtivät yhdessä.
Tytär kertoo, ettei ole koskaan havainnut väkivaltaa Nordmon ja Puhakan suhteessa.
Kello 11.18
Tytär kertoo, että myöhemmin lapsille selvisi, että isän taloudellinen tilanne oli todella huono.
– Hän oli ottanut 100 000 euroa kulutusluottoa, siellä oli avaamattomia laskuja ja verottajan karhukirjeitä. Kuiteista näki, että hän oli ostanut paljon alkoholia. Hän oli ottanut yksityisten lainojen lisäksi lainoja yrityksen nimiin, tytär kertoo.
– Kassa oli ollut tyhjä jo helmikuussa.
Kello 11.15
Isä oli tyttären mukaan saanut kutsun juontaa jotakin juhlaa entiselle työpaikalleen. lapset toivoivat, että se olisi tilaisuus saada vanha työpaikka takaisin.
– Tästä puhuimme puhelimessa isän kanssa viikkoa ennen 13. lokakuuta, tytär kertoo.
Tytär kertoo, että 13. lokakuuta veli oli hänen luonaan kylässä. Sisarukset soittivat isälleen alkuillasta mökin myyntiasioista.
– Hän ei ensin vastannut ja kun vihdoin vastasi, hän oli transsissa. Hän oli juonut alkoholia. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että soitimme sen jälkeen, kun tämä asia oli tapahtunut, tytär kertoo.
– Mökillä tuntui siltä, että viimeinkin kaikki alkoi mennä hyvin. Isä oli vastaanottavainen, että asioita voitaisiin viedä eteenpäin. Siinä puhelussa isä puhui kuin robotti, ihan kuin hän ei olisi ollut paikalla. Hän ei kuulostanut ollenkaan itseltään.
Kello 11.06
Mökillä lapset keskustelivat isänsä kanssa tämän elämästä. isä kertoi, että Puhakka oli vetäytynyt ja sulkeutunut.
– Isä ihmetteli, miksi saa kuitenkin viestejä Jannelta, jos tämä ei kerran halua olla tekemisissä hänen kanssaan. Ja me lapset taas keskityimme isään ja hänen selviämiseensä, tytär kertoo.
– Isä ei ollut vihainen. Hän oli vain surullinen, pahoillaan ja rikki.
Tytär ei muista, milloin isä kertoi Puhakan uudesta miesystävästä. Tytär ei muista, oliko se ennen vai jälkeen mökkireissun.
– Hän oli huomannut, että joku oli käynyt talolla. Minä olin sitä mieltä, ettei isän pitäisi käyttää energiaansa sellaiseen. Sitten tuli vahvistus, että Jannella oli uusi miesystävä.
Metsästysreissu ei tuottanut saalista. Tyttären mukaan tuolloin oli huono metsästysvuosi.
– Isä oli kysynyt aiemmin meiltä, että voitaisiinko tulostaa hänelle metsästyskutsu, jonka hän oli saanut aiemmin koiransa kasvattajalta.
Tyttären mukaan isä puhui paljon metsästämisestä. Hän on aina ollut ulkoilmaihminen, koska se on pako todellisuudesta. Aseen viemiseen Suomeen tytär kertoi suhtautuneensa myönteisesti, koska halusi isällään olevan tekemistä Suomessa.
– Mökkiviikonlopun aikana meidän oli tarkoitus viedä henkilökohtaiset tavarat pois sieltä, jotta se olisi valmis myyntiin. Ase on hyvinkin henkilökohtainen tavara ja minä ja veljeni ei tarvittu sitä, joten oli luonnollista, että isä otti sen, tytär kertoo.
Tytär sanoo uskoneensa isänsä puheet metsästämisestä. Hänelle ei syntynyt epäilyksiä siitä, että aseen viemisellä Suomeen olisi muuta tarkoitusta kuin metsästäminen.
Kello 10.55
Mökkireissun tavoitteena oli perheen yhdessäolo. Tytär halusi myös puhua isänsä tilanteesta, jotta isä saataisiin pois siitä.
– Avopuolisoni oli juuri saanut metsästysluvan. Koska isälläni oli koira mukana, ajattelimme, että isä voisi mennä metsälle rentoutumaan hänen kanssaan. Eli ajatuksena oli, että isälle rentoutusta ja minä ja veli raivaisimme mökkiä, tytär kertoo.
Tytär kertoo isänsä laihtuneen kymmenen kiloa, vaikka aiemmin oli ollut aina saman painoinen.
– Hän näytti pieneltä ja heikolta, oli kuin varjo itsestään.
Tytär kertoo, että pelko isän itsetuhoisuudesta tuli isän olemuksen muuttumisesta.
– Isä ei ollut oma itsensä. Pelotti, koska kaikki oli niin outoa ja isä vaikutti niin sairaalta.
Kello 10.49
Tytär kertoo muistavansa, että Janne alkoi vetäytyä ja isä jäi yksin velvollisuuksiensa kanssa. Jannen muutto tapahtui tyttären mukaan sovussa Nordmon kanssa.
– Muistan, että isän viesti oli hyvin surullinen ja isä vaikutti väsyneeltä. Aloin saada isää useammin kiinni puhelimella, puhuimme noin kolme kertaa viikossa. Isä oli surullinen ja tunsi jääneensä yksin, tytär kertoo.
– Muistan puhuneeni isän kanssa, ettei hän saisi ottaa kontaktia Janneen, eikä saisi juoda alkoholia. Ja että hänen pitäisi ruveta reippailemaan, jotta olo paranisi.
Tyttären mukaan isä oli todella stressaantunut taloudellisesta tilanteestaan, eikä hänellä ollut autoa käytössä, koska se oli korjaamolla. Isällä ei ollut rahaa maksaa korjausta ja koska auto oli rikki, sitä ei voinut myydä.
– Hän oli Norjassa syys-lokakuussa raivaamassa varastoa. En nähnyt häntä silloin, mutta autoin puhelimessa häntä hoitamaan asioitaan. Päätimme, että tapaamme mökillä. Veljeni kanssa halusimme saada hänet muuttamaan Norjaan nopeasti pois sieltä talosta, jossa hän oli yksin muistojensa kanssa.
Tyttären mukaan isä ei ollut vihainen Puhakalle erosta.
– Hän oli vain surullinen, itki jos asiasta puhuttiin. Hän koki, että hänet oli jätetty ja hänellä oli paljon vastuillaan yksin. Hän oli tosi heikoilla, tytär kertoo.
Lokakuun alussa tytär tapasi isänsä Norjan mökillä. Tytär kertoi, että hän oli puhunut paljon asiasta isänsä kanssa puhelimesta ja isän oli tarkoitus saada matkaan varten Puhakan auto lainaksi.
– Matka siirtyi, koska isä ei ollut saanut nukuttua. Sitten eräänä päivänä isä lähti ajamaan. pidin häneen koko ajan yhteyttä, koska hän ei ollut nukkunut kunnolla ja mietin, että hän voi vahingoittaa itseään, tytär kuvailee.
Kello 10.37
Tytär kertoo antaneensa isälleen rahaa ja olleensa tyytyväinen, kun tämä lähti.
– Koska se oli niin kauheeta, tytär sanoo.
Hän kertoo soittaneensa myös isänsä entiselle työnantajalle ja isän entinen pomokin itki puhelimessa. Loppukesästä ja syksyn 2024 aikana tytär yritti puhua isänsä kanssa, hänen veljiensä kanssa ja myös Puhakan kanssa.
– Usein en saanut isää kiinni ja hän joi paljon. Jannekin sanoi, että isä on pötköllään eli nukkumassa, mikä ei ollut ollenkaan tyypillistä isälleni, tytär kertoo.
Tytär kuvailee isänsä ja Puhakan parisuhteenkin huolestuttavan Nordmon lapsia.
– Kevään jälkeen yhteydenpito Janneenkin väheni. Isä oli sanonut, että Jannea stressasi se, että otin yhteyttä, tytär kertoo.
– Syksyllä isä tunnusti meille, että tilanne oli tosi paha. Totta kai se vaikutti myös heidän suhteeseensa. Syyskuussa isä lähetti meille kolmelle lapselle vietin, että nyt heidän suhteensa oli päättynyt ja Janne oli muuttanut äidilleen.
Kello 10.30
Jossakin vaiheessa kesää tytär yritti soittaa isälleen.
– Liittymä olikin suljettu, koska sitä ei oltu maksettu, tytär kertoo.
Tytär kertoo yrittäneensä auttaa isää, mutta se oli vaikeaa, koska isä ei suostunut puhumaan avoimesti asioistaan, vaikka rahaa ei ollut.
– Sitten hän oli tulossa käymään Norjaan, jossa asumme. Hän oli menossa lapsuuden ystävien kokoontumiseen. Olin nähnyt hänet viimeksi pääsiäisenä. Kun hän tuli, olin ihan järkyttynyt, koska hän näytti sairaalta, pieneltä ja raukkaparalta, tytär kertoo ja purskahtaa itkuun.
– Isä tuli veljeni kanssa käymään työpaikallani. Meidän oli tarkoitus syödä lounasta yhdessä. Muistan, että isäni sai voimakkaan ahdistusreaktion lounaspaikassa.
Kello 10.27
Nordmon tytär kertoo, että hänen isänsä perusteli mökin myymistä vähäisellä käytöllä. Hän myös sanoi tyttärelleen, että hehän voisivat ostaa uuden mökin myöhemmin.
– Ymmärsin, että syyt olivat kuitenkin taloudelliset ja myyminen oli isälle raskas paikka. Allekirjoittaessaan myyntisopimusta hän itki, tytär kertoo.
Tytär kertoo, että isällä oli lainaa autosta, mökistä ja talosta, eikä mistään tullut tuloja.
– Kaikki alkoi mennä nopeasti alaspäin ja silti he jatkoivat elämää kuin mitään huolia ei olisi ollut.
Pääsiäisen jälkeen Nordmon poika oli käymässä siskonsa luona ja tämä sai pitkän viestin, ettei isä voisi enää auttaa poikaa asuntolainan maksussa, koska rahaa ei ollut. Tytär kertoo, että Nordmolla oli tapana auttaa rahallisesti viimeiseen saakka läheisiään.
– Veljeni mielestä se oli tosi ikävää, koska isä oli auttanut häntä siihen saakka. Kun isä soitti minulle, hän nieleskeli kovasti ja oli stressaantunut. Ei kuulostanut siltä, että ratkaisua tai uusia töitä olisi ollut näköpiirissä, vaikka hän yritti rauhoitella meitä, että kaikki on hyvin, tytär kertoo.
Tytär kertoo kyynelehtien, että alkoi olla todella huolestunut isästään koko ajan.
– Isällä oli ollut yhtiö, jonka kautta hän oli myynyt erilaisia palveluja. Minä ja sisarukseni olimme olleet hallituksen jäseniä siinä yhtiössä. meille alkoi tulla ilmoituksia, että pakollisia veroilmoituksia ja muita ei ollut tehty ja se huolestutti meitä vielä enemmän, tytär kertoo.
Kello 10.18
Tytär kertoo, että jouluaatto 2023 oli eräänlainen leikkauskohta heidän elämässään. Silloin isä kertoi irtisanoutuneensa työstään ja päättäneensä muuttaa vakituisesti Helsinkiin.
– Siihen saakka hän oli asunut kaksi viikkoa Norjassa ja kaksi viikkoa Suomessa. Kysyin, että onko hänellä uusi työ, koska tämä oli epätyypillistä. Hän kertoi, että hänellä oli suunnitelmia ja ajatuksena oli, että kaikki tulee onnistumaan, vaikkei sitten niin käynytkään, tytär kertoo.
– Sitten hän muutti vakituisesti Suomeen. Hän stressasi varsinkin työasioista. Kun kyselin siitä, hän varmisteli, että kaikki tulee menemään hyvin. Mutta huomasin muutoksen ja häntä oli vaikea saada kiinni puhelimitse.
Tavallisesti tytär oli viesteillä eri viestisovelluksissa ja puhui puhelimessa kerran viikossa. Tuolloin isä muuttui joko hyvin kiireiseksi tai ei vastannut.
– Ajattelin, että se oli sen takia, etten olisi kysellyt hänen elämästään.
Tytär kertoo, että sitten hän sai isältään viestin, että tämä aikoo myydä mökin. Siihen tytär kertoi reagoineensa voimakkaasti, koska isä oli luvannut, ettei myisi mökkiä.
– Se oli meille kaikille tärkeä paikka tavata toisiamme. Myynti oli merkki taloudellisista vaikeuksista.
Tyttären mukaan hän tapasi pääsiäisenä 2024. Tuolloin isä oli stressaantunut ja levoton, eikä hänellä ollut edelleenkään töitä. Tytär sanoi kiinnittäneensä huomiota isän alkoholinkäyttöön.
– Jannehan ei ollut paikalla. Isä oli paljon puhelimessa, tytär kertoo.
Kello 10.06
Nordmon tytärtä ei kuultu käräjäoikeudessa, joten hänkin on uusi todistaja. Tytär puhuu norjaa ja hänellä on apunaan tulkki.
Puolustus pyytää tytärtä kertomaan, miten läheinen tämä on isänsä kanssa ja kuinka tiiviisti hän on pitänyt yhteyttä isäänsä viime vuosina.
– Meillä on ollut aika tiivis isä-tytär-suhde koko elämän ajan. Meillä on paljon hyviä muistoja, voimme puhua kaikista asioista ja hän on minulle tärkeä ihminen elämässäni. Hän on aina ollut hyvin antelias ja kiltti. Hän on ollut ihminen, jonka kanssa perhe ja ystävät ovat halunneet viettää aikaa, tytär kertoo.
Puolustus pyytää tytärtä kertomaan suhteestaan Janne Puhakkaan.
– Hän on ollut suuri osa meidän perhettämme kymmenen vuoden ajan. Meillä oli läheinen suhde senkin takia, että olemme samanikäisiä. Meillä oli yhteisiä kiinnostuksen kohteita, tytär kertoo.
– Olemme viettäneet jouluja ja pääsisäisiä yhdessä paitsi yhtenä jouluna. tapasimme viikonloppuisin ja kesällä siellä Norjan mökillä. Hän ja veljeni olivat kuin veljeksiä.
Kello 10.00
Oikeudenkäynti jatkuu. Rolf Nordmon tytär on saapunut kuultavaksi todistajana.
Kello 9.38
Seuraava todistaja on Rolf Nordmon tytär. Hänet on kutsuttu kuultavaksi kello 10.
Oikeudenkäynti jatkuu silloin.
Kello 9.37
Ensimmäisen todistajan kuuleminen päättyi. Oikeuskäsittely on jälleen julkinen.
Kello 9.33
Oikeus käsittelee nyt hetken salassa pidettäviä asioita.
Kello 9.32
Todistaja kertoo, että kävi siivoamassa Nordmon ja Puhakan asuntoa henkirikoksen jälkeen. Avaimet he saivat poliisilta.
– Siellä oli nuuskaa sängyssä ja mikrossa näytti siltä, että oli ollut vuoden verran ruokaroiskeita. lakanat ja muut sekaisin, näytti siltä kuin siellä olisi elänyt pummi. Mikä kaikki oli Rolfille hyvin epätyypillistä, todistaja kertoo.
– Se näytti siltä kuin siellä olisi käynyt pahoinvoiva ihminen, siltä se näytti suomeksi sanottuna.
Todistaja kertoo olleensa Nordmon kanssa tekemissä säännöllisen epäsäännöllisesti.
– Vaimoni on ollut häneen yhteydessä, hän ystävystyi Rolfin kanssa.
Todistaja kertoo olleensa asunnossa myös silloin, kun siellä oli koira paikalla. Hän kertoo, että asunnossa oli häkki koiraa varten, mutta todistaja ei koskaan nähnyt koiraa häkissä.
Kello 9.28
Ystävä kertoo nähneensä Puhakan ja Nordmon yhdessä viimeisen kerran toukokuussa 2024, kun hän oli vaimonsa kanssa kylässä parin luona juhlimassa Norjan kansallispäivää.
Puolustus kysyy, että kuuliko ystävä tämän jälkeen haasteista parin elämässä.
– Janne sanoi silloin kesän alussa, että heillä on taloudellisesti tiukkaa. Toki tiesin, että Rolf oli jättäytynyt pois töistä vuodenvaihteessa, koska siitä keskusteltiin toukokuun juhlissa. Siellä itse asiassa huomasin Rolfistakin, että häntä ahdisti. Hän vaikutti vähän poissa olevalta, todistaja kertoo.
– Kun Janne sitten kertoi kesäkuussa talousvaikeuksista, tajusin, että okei, tämä ahdistaa molempia.
Todistaja kertoo, että tarjoutui auttamaan Nordmota, koska työskentelee itse samanlaisten projektien parissa kuin Nordman tuolloin.
Kello 9.22
Puolustus pyytää todistajaa kuvailemaan Puhakan ja Nordmon parisuhdetta.
– Vuoteen 2021 asti se näyttäytyy suhteelta siinä missä kaikki muutkin, sen jälkeen mulla on rajalliset havainnot, todistaja kertoo.
Mustasukkaisuutta Puhakan ystävä ei havainnut kummankaan osapuolen taholta.
– Mulle tuli sellainen kuva, että keskustelivat aika suorastikin asioista.
Puolustus kysyy, pyrkikö toinen osapuoli kontrolloimaan toista jollakin tavoin.
– En ainakaan itse havainnut tällaista. Janne ei ainakaan mulle koskaan sellaista sanonut, eikä mulle välittynyt sellaista kuvaa muutakaan kautta.
Mies kertoo, että vuoden 2021 jälkeen hänen ja Puhakan suhde muuttui. Todistaja kuvailee, että oleminen muuttui vaikeaksi sen jälkeen, kun hän sai tietää jostakusta miehestä. Todistajan mukaan tilanne muuttui niin, että miehestä tiesi todistaja, hänen vaimonsa ja Puhakka, mutta ei Nordmo.
– Vaimoni oli nähnyt Jannen tämän miehen kanssa syömässä. Janne sitten kertoi pohtineensa, että haluaako hän jatkaa elämään tämän miehen kanssa vai Rolfin kanssa ja päätyi siihen, että haluaisi jatkaa Rolfin kanssa. Hän toivoi, ettei Rolf saisi koskaan tietää tästä miehestä, todistaja kertoo.
Ystävä vaikuttaa tarkoittavan sitä, että Puhakalla oli aikoinaan vakituisen suhteen ulkopuolinen rinnakkaissuhde toiseen mieheen. Todistaja kertoo, että Nordmo epäili kyllä, ettei Puhakan suhde kyseiseen mieheen ole täysin platoninen.
Ystävän mukaan asia oli jonkinlainen kiistakapula Puhakan ja Nordmon suhteessa.
– Itse en puhunut asiasta Rolfille halaistua sanaa silloin Jannen aikana.
Kello 9.12
Uusi todistaja kertoo tunteneensa Janne Puhakan 15-vuotiaasta asti. Hän kertoo pelanneensa jääkiekkoa Puhakan kanssa ja ystävystyneensä tätä kautta.
Hän kertoo olleensa tekemisissä Puhakan kanssa tämän kuolemaan saakka. Mies kertoo, että Puhakka oli loppuun saakka toinen hänen parhaista ystävistään.
Nordmohon mies tutustui Puhakan kautta.
–Ensimmäinen kunnon muistikuva mulla on vuodelta 2019, kun Janne muutti Rolfin kanssa Lauttasaareen, mies kertoo.
Mies kertoo, että myöhemmin hän vietti paljon aikaa Puhakan ja Nordmon kanssa vaimonsa kanssa.
– Kahden kesken en ole Rolfin kanssa koskaan aikaa viettänyt.
Kello 9.07
Oikeudenkäyntiä seuraa useita median edustajia ja myös yleisöä. Myös Nordmo on paikalla, hän istuu syytetyn paikalla puolustusasianajajansa ja tulkkinsa kanssa.
Oikeudenpuheenjohtaja kertoo, että ensin kuullaan uutta todistajaa. Hän on mies.
Kello 9.03
Oikeudenkäynti alkoi.
Janne Puhakan kuolemaa käsitellään tänään Helsingin hovioikeuden salissa 1.
Kello 8.39
Hyvää huomenta aurinkoisesta mutta syksynviileästä Helsingistä!
Oikeudenkäyntiä seuraa tähän juttuun MTV Uutisten rikostoimittaja Rebekka Härkönen. Oikeuskäsittelyn on tarkoitus alkaa kello 9.