Janni Hussin saama törkypalaute tuttua naiskollegoille: "Saan sitä paskaa myös"
Tällä kaudella rallin MM-sarjassa debytoineen Janni Hussin kokemukset ikävästä palautteesta ovat valitettavan tuttuja myös kahdelle hänen kartanlukijakollegalleen, Reeta Hämäläiselle ja Enni Mälköselle.
Kolme suomalaista WRC2-luokassa kisaavaa kartturia kokoontuivat yhteen brittiläisen rallisivusto DirtFishin Spin-podcastin äänitykseen Helsingissä. Tuoreessa jaksossa Hussi, Hämäläinen ja Mälkönen vertailivat kokemuksiaan naisina moottoriurheilun parissa.
Lauri Joonan kartanlukijaksi tämän kauden MM-sarjaan hypännyt Hussi tunnetaan radiojuontajana ja mediapersoonana, mikä on lisännyt häneen kohdistuvaa painetta ja arvostelua.
– Tässä tarvitaan myös jonkun verran rohkeutta. Minä ainakin huomasin, että vaikka olin ajanut motocrossia ja moottoripyöriä, niin ihmiset eivät pitäneet minua niinkään moottoriurheiluihmisenä, Hussi kummastelee.
– Saan edelleen paljon sitä, että ”sinä et pysty tuohon” ja ”sinä tulet epäonnistumaan”. He alkoivat jopa sanomaan pahoja asioita Laurille, koska hän oli valinnut minut kartturikseen.
Vaikka Hussi luuli saavansa törkypalautteen antajilta erityishuomiota, myös Enni Mälkönen ja Reeta Hämäläinen kertoivat samasta, vaikka ovat tehneet kartturin töitä jo yli kymmenen vuotta.
– Minäkin kuulin samaa, kun aloitin, Sami Pajarille nuottia lukeva Mälkönen kommentoi.
– Minäkin saan sitä. Siksi lopetin lukemasta kaikkea, mitä minusta kirjoitetaan sosiaalisessa mediassa. Saan sitä paskaa myös erittäin paljon, Hämäläinen komppaa.
Reeta Hämäläisen nuotinluvusta sataa palautetta
Hämäläinen kertoi saavansa myös paljon vihaista palautetta eläväisestä tavastaan lukea nuottejaEmil Lindholmille.
– Jotkut rakastavat sitä, koska se on erilaista, mutta jotkut eivät. Siinä ei ole mitään väärää. Silti vain Emilin pitää tykätä nuotinluvustani, Hämäläinen sanoo.
– Hyvä palaute on sellaista, josta voi oppia jotain. Jos joku vain sanoo, että äänesi on paska, niin et sinä voi muuttaa sitä.
– En vain ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät tuota. En sanoisi kenellekään, että ”hei, toivon ettet onnistu”. Mitä ihmettä? Miten se on minulta pois, jos sinä menestyt? Hämäläinen jatkaa.
Samasta syystä Hämäläinen uskoo Hussin saavansa osakseen loanheittoa. Erilaisuus ärsyttää ihmisiä.
– Sinä olet mediapersoona ja sinulla on jo jonkun verran julkisuutta, joten olet jotenkin mennyt boksin ulkopuolelle. Et ole normaali stereotypia kartturista. Koska olet erilainen, saat siitä paskaa.
Uusimmat
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
Lataa lisää