Japani surmasi lähes 200 valasta

sea sheperd valaanpyynti japani alus vene etelämanner
SEA SHEPHERD
Julkaistu 26.09.2017 11:21

MTV UUTISET – STT – AFP

Japani on surmannut 177 valasta pohjoisrannikkonsa edustalla. Kyse oli saarivaltion vuotuisesta metsästyksestä, joka on suututtanut muiden muassa eläinsuojelijoita.

Kolme kalastusalusta toi saaliinaan 43 lahtivalasta ja 134 seitivalasta, Japani ilmoitti tiistaina. Pyynti alkoi kesäkuussa.

Kaupallinen valaanpyynti kiellettiin vuonna 1986, mutta Japani hyödyntää porsaanreikää, joka sallii tappamisen tutkimustarkoituksiin.

Japanissa pyynnin on perusteltu olevan osa maan perinteitä.

Norja ja Islanti ovat sanoutuneet irti valaanpyyntikiellosta. Myös Japani on ilmoittanut aikovansa käynnistää uudelleen kaupallisen valaanpyynnin.

Maa pyrkii todistamaan, että valaiden määrä on noussut siinä määrin, että kannat kestävät jälleen pyynnin.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat