Japanissa kehotetaan 37 miljoonaa ihmistä sammuttamaan valot helleaallon vuoksi – viranomaisten mukaan tilanne on arvaamaton

AOP Tokio helleaalto 270622
Lapset viilentyivät puiston suihkulähteessä Nakanon erillisalueella Tokiossa. Viranomaiset ovat varoittaneet Tokion asukkaita lähipäivien helleaallosta.
Julkaistu 28.06.2022 06:19

Silja-Riikka Seppälä

silja-riikka.seppala@mtv.fi

BBC:n mukaan Japanin hallitus on kehottanut Tokion ja sen lähialueen asukkaita laittamaan valot pois päältä iltapäivän ajaksi.

Tokioon ja sen lähialueilla elohopea näyttää 35–40 astetta, ja helteen on ennustettu jatkuvan koko loppuviikon ajan.

Isesakissa Japanissa mitattiin tähän asti historian korkein lämpötila kesäkuussa Japanissa, 40,2 astetta. Yleensä kesäkuun aikaan lämpötila on pysynyt Japanissa alle 30 asteen.

Lue myös: Näin viilennät itseäsi, asuntoasi ja lemmikkiäsi – keräsimme yhteen parhaimmat vinkit helteillä selviämiseen

Riittääkö sähkö?

Huolena on myös energian riittäminen. Japanissa asukkaita kehotetaan käyttämään vähemmän sähköä, mutta käyttämään kuitenkin ilmastointia lämpöhalvauksen välttämiseksi.

Sähkön tuottajat tekevät BBC:n mukaan kaiken aikaa töitä kasvattaakseen sähköntuotantoa.

Ministeriö kuitenkin toteaa, että tilanne on arvaamaton lämpötilan noustessa.

Japanin energiatuotanto on ollut koetuksella maaliskuisen maanjäristyksen jälkeen. Maanjäristys koillisessa Japanissa aiheutti siellä sijaitsevien ydinvoimaloiden tuotannon kaventumisen. Hallitus on myös sulkenut muita fossiilista polttoainetta tuottavia tehtaita päästöjen leikkaamiseksi.

Lue myös: Hurja helleaalto koettelee Eurooppaa – Fuengirolan Antti "Pizza" Pekkarinen: täysin poikkeuksellinen

46 ihmistä sairaalaan

Japanilainen media NHK raportoi 46 ihmisen Tokiossa joutuneen sairaalaan helleaallon aiheuttaman lämpöhalvauksen vuoksi sunnuntai-iltapäivään mennessä. 94-vuotiaan miehen kerrotaan menehtyneen Kawagoessa.  

2:21img

Historiallinen helleaalto koettelee Etelä-Eurooppaa – "Pizza" Pekkarinen kertoo, miten se näkyy Fuengirolassa

Tuoreimmat aiheesta

Helle