Korkeille lämpötiloille altistuminen voi kiihdyttää biologista ikääntymistä.
Rakastatko 30 asteen hellettä ja kuumassa lekottelua? On mahdollista, että kuuma sää nopeuttaa biologista ikääntymistäsi.
Science Advances -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan lämpimässä ympäristössä eläminen kiihdyttää ikääntymistä enemmän kuin viileä asuinpaikka, kertoo UPI.
Lue myös: "Ennustaa kuoleman riskiä" – tiedätkö, mikä on biologinen ikäsi?
Kuuma sää ikäännytti
Koehenkilöt olivat mukana tutkimuksessa, jossa selviteltiin terveyden ja eläköitymisen yhteyksiä. Mukana oli yli 3 600 Yhdysvalloissa asuvaa henkilöä, jotka olivat 56-vuotiaita tai vanhempia. Osanottajilta otettiin verinäytteitä useita kertoja kuuden tutkimusvuoden aikana.
Tutkijat analysoivat näytteistä epigeneettisiä muutoksia. Tuloksia verrattiin siihen, miten paljon lämpöä henkilön täytyi sietää asuinpaikassaan.
Säätiedot vuosilta 2010–2016 saatiin Yhdysvaltain kansalliselta sääpalvelulta, joka lisää lähetyksiinsä varoituksen, mikäli sää on erityisen kuuma. Varoitus annetaan lämpötilan ollessa 26–32 astetta, huomattava varoitus lämpötilan ollessa 32–39 astetta. Vaarallisena pidetään yli 39 asteen lämpötilaa.
Jos henkilö eleli äärimmäisen kuumuuden alueella, hän oli biologisesti ikääntynyt nopeammin, vaikka huomioon otettiin esimerkiksi alkoholinkäyttö, tupakointi ja fyysinen aktiivisuus. Tulos päti kolmeen epigeneettiseen kelloon.
– Tuloksemme paljastaa merkittäviä yhteyksiä runsaamman kuumempien päivien määrän ja kiihtyneen epigeneettisen ikääntymisen välillä, erityisesti pidempinä ajanjaksoina, tutkijat toteavat.
Jos asuinalueella oli 32 asteen päiviä puolet vuodesta, biologinen ikä lisääntyi jopa 14 kuukaudella verrattuna heihin, joiden asuinpaikassa "huomattavan hellevaroituksen" ansainneita päiviä oli alle kymmenen.
Lue myös: Tutkimus: Ihminen ikääntyy dramaattisesti kaksi kertaa elämässään – tässä iässä iskee "ensimmäinen aalto"
"Vanhemmat aikuiset eivät hikoa samalla tavalla"
Tutkimusta tehneen Jennifer Ailshiren mukaan kyse lienee kuumuuden ja kosteuden yhdistelmästä.
– Vanhemmat aikuiset eivät hikoa samalla tavalla [kuin nuoremmat], hän kuvasi.
Hikoilu viilentää ihoa. Korkeassa ilmankosteudessa on vaikeaa viilentyä.
Tutkimuksessa oli haasteita. Epigeneettisiä kelloja ei esimerkiksi mitattu useampia kertoja. On myös mahdollista, että tuloksiin vaikutti jokin tuntemattomaksi jäänyt tekijä, kuten henkilön ulkona viettämä aika.
Jatkossa aikeena on tutkia, mitkä muut tekijät tekevät ihmisestä alttiin kuumuuden aiheuttamalle ikääntymiselle, ja millaisia vaikutuksia ikääntymisellä on.
Lue myös:
Kannattaako biologista ikää mittauttaa? Helppo teko antaisi "vähintään yhtä hyvää ja luotettavaa tietoa" kuin kallis testi
Voiko biologista ikäänsä nuorentaa? "Tietyissä rajoissa" mahdollista – kiinnitä huomio näihin
Kiihtynyt ikääntyminen voisi selittää syöpien yleistymistä – näin syntymävuosi vaikuttaa
Katso myös: Auttaako kylmä suihku viilentymään?
1:12Jos on kuuma, kannattaako suunnata kylmään suihkuun?
Lähteet: UPI, New Scientist, University of Southern California