MTV Urheilun maastohiihtoasiantuntija Jari Isometsä nostaa suomalaisista mieshiihtäjistä esiin Iivo Niskasen ja Joni Mäen tulevan viikonlopun Rukan maailmancupia ajatellen.
Maastohiihdon maailmancupin kunnianhimoinen ja ankaraa kritiikkiäkin kerännyt kisakalenteri saa ensimmäiset piirtonsa Rukalla. Tulevana viikonloppuna miehillä on ohjelmassa perinteisen sprintti, perinteisen 15 kilometriä ja 15 kilometrin takaa-ajo vapaalla. Naisilla on edessä samat kisat hieman lyhyemmillä hiihtomatkoilla.
Isometsän mielestä huomio kohdistuu miesten puolella Joni Mäkeen sprintissä ja Iivo Niskaseen normaalimatkoilla.
Mäki, 25, on ollut alkukauden Suomen cup -kisojen ykkösnimi. Vuokatissa hän oli sprintissä ylivoimainen, Taivalkoskella hän voitti osittain onnella.
– Taivalkoskella Mäen meno ei ollut ehkä ihan niin hyvää kuin Vuokatissa. Nyt siirrytään kovempiin maastoihin, mikä on aina arvoitus, mutta onhan se meno ollut niin hyvännäköistä, että Rukan sprintistä pitää ilman muuta tulla välieräpaikka. Odotan vähän jopa finaalipaikkaa, Isometsä ennakoi.
– Perjantai on iso päivä Joni Mäelle.
LUE MYÖS: Jari Isometsä ihmettelee hiihtokalenterin kummajaista: "Eihän sinne mene kukaan!"
Tätä ennen Mäki on ollut maailmancupin sprintissä parhaimmillaan kymmenes, kolmeen eri otteeseen. Normaalimatkoilla hän on yltänyt maailmancupin pisteille kahdesti.
– Normaalimatkoilta en odota Mäeltä vielä hirveästi, kun mennään niin erityyppisiin maastoihin, Isometsä lisää.
"Niskasen kunto rautaa"
Suomen maastohiihdon ykköstähti Iivo Niskanen ei ole vielä hiihtänyt Suomen cupissa tällä kaudella. Hän jätti Taivalkosken väliin toipuakseen selkävammasta, mikä heittää epäilyksiä Rukan suoritusten päälle.
– Iivon kohdalla on se tilanne, että hänen kuntonsa suhteen meidän ei tarvitse olla huolissaan. Toissa viikolla Oloksella hän hiihti epävirallisen kympin kisan perinteisellä ja voitti kaikki venäläishuiput 40 sekunnilla, Aleksandr Bolshunov mukaan lukien. Kunto on varmasti täyttä rautaa, Isometsä uskoo.
– Mutta sitä selän tilannetta ei tiedetä tarkkaan. Minullakin oli selkävaivoja omalla urallani, ja ne ovat joskus todella kiusallisia. Kun se ei yleensä ole vain se selkä, vaan se heijastelee jalkoihin, ja siellä verenkierto heikkenee, mikä tekee hiihtämisestä vaikeaa. Ja absoluuttisella huipulla meno ei saa olla vaikeaa.
LUE MYÖS: Isometsä: Vilkaisu kisakalenteriin teki Krista Pärmäkosken päätöksestä helpon – "Oli vähän pakkokin mennä Rukalle"
Isometsä tietää, että parin viikon kilpailutauko heti alkukaudesta ei ole optimitilanne.
– Urheilija kaipaa alkukaudesta aina kovia rypistyksiä. Ne ovat kuitenkin aina kovempia kuin harjoitukset, vaikka niissä vedettäisiin porukassa miten kovaa tahansa.
Niskasen ja Mäen takana odotukset ovat maltilliset.
– (Terveysongelmista kärsinyt) Ristomatti Hakola on täysi kysymysmerkki. Perttu Hyvärinen on varma suorittaja, mutta ei ole vielä sellaisessa iskussa, että kamppailisi kärkisijoista, Isometsä summaa.
Rukalla miesten maajoukkuekuusikossa ovat lisäksi Markus Vuorela ja Lauri Vuorinen. Heistä Vuorelan mc-pistetili on vielä avaamatta, sprinteissä kunnostautunut Vuorinen on ollut kahdesti kymppisakissa.