Kalle Rovanperän toinen maailmanmestaruus oli kovemman työn takana kuin ensimmäinen.
Rovanperä otti vuosi sitten ensimmäisen rallin maailmanmestaruutensa. Hän voitti kauden aikana kuusi osakilpailua, ja titteli varmistui jo kaksi kilpailua ennen kauden päätöstä.
Tänä vuonna Rovanperä on ottanut kolme ykköstilaa. Tällä kertaa titteli sai sinettinsä kauden viimeistä edellisessä MM-rallissa.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on nähnyt Rovanperässä pienen muutoksen viime vuoteen verrattuna. Latvalan mukaan asia näkyi selkeästi myös Keski-Euroopan MM-rallissa sen jälkeen, kun Rovanperän ainoa uhkaaja mestaruudelle eli tallitoveri Elfyn Evans ajoi ulos.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperässä tapahtui merkittävä muutos – Jari-Matti Latvala lausui mairittelevan vertauksen
Rovanperän kauden alku ei ollut kaikista hohdokkain. Neljässä ensimmäisessä osakilpailussa hän ylsi vain kertaalleen palkintokorokkeelle, mutta pysyi silti MM-taulukon kärkikahinoissa.
– Kun Kalle voitti ensimmäisen mestaruutensa, hän menetti vähän motivaatiota, ja kipinä oli hetken aikaa poissa, tallipomo Latvala paljasti.
– Hänen piti miettiä tavoitteet uusiksi. Ei hän ehkä heti alkuvuodesta miettinyt, että hän puskee toista mestaruutta kohti ja todella haluaa sen. Hän kuitenkin ajoi hyvin ja oli heti kärjessä mukana.
Rovanperän kauden avausvoitto tuli toukokuussa Portugalin MM-rallissa. Samalla hän otti haltuunsa MM-sarjan kärkipaikan, josta hän ei sen jälkeen enää luopunut.
– Kroatian rallin jälkeen tunsin, että nyt nälkä voittojen suhteen on tullut takaisin. Voitto seuraavassa kisassa Portugalissa avasi pelin. Sen jälkeen hän sai itseluottamusta jälleen. Kipinä tuli takaisin Kroatiassa, mutta itseluottamus tuli Portugalissa. Kevät oli tärkeää aikaa hänelle mestaruutta ajatellen, Latvala summasi.
LUE MYÖS: Rovanperän kartturi Halttunen letkautti mestaruusjuhlien kestosta: "Ei minulle siitä huonoa omatuntoa tule"
Tämän kauden päätöskilpailu ajetaan Toyotan kotimaassa Japanissa 16.–19. marraskuuta.