Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen toinen rallin maailmanmestaruus ratkesi sunnuntaina päättyneen, Keski-Euroopassa ajetun osakilpailun kakkossijaan. Suomalaiskaksikon valttikortti on ollut hätkähdyttävä tasaisuus: kauden tähänastinen saldo on 12 sijoitusta neljän parhaan joukossa ja yksi keskeytys.
LUE MYÖS: Lähettikö Ott Tänak varoituksen Kalle Rovanperälle?
LUE MYÖS: Harri-isä koki kovia Kalle Rovanperän MM-jahdin taustalla – "Tiedän, että sydämeni on kunnossa"
Kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Rovanperä saattoi ottaa rennosti sen jälkeen, kun ainoa uhkaaja MM-sarjassa, tallikaveri Elfyn Evans oli keskeyttänyt lauantaina iltapäivällä. Tämän jälkeen Rovanperä ajoi vain varmasti pätkät läpi, mutta teki toki siinä sivussa yhden pohja-ajankin.
– Niin kova jännitys ei ollut päällä kuin vuosi sitten, kun oltiin Uudessa-Seelannissa, kun ensimmäinen mestaruus tuli. Kun Elfyn oli poissa pelissä, tiesi, että kyllä Kalle sen hoitaa, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kuvaili kisan viimeistä vuorokautta.
Rovanperä itse kertoi, että joutui käymään päänsä sisällä taistelua siitä, luopuako rallin voittotaistelusta vai ei, ja järki vei lopulta voiton. Tämä kuvasi hyvin Rovanperän kautta kokonaisuudessaankin.
– 2022 hän ehkä enemmän meni niitä voittoja kohti ja halusi todella voittaa. Nyt se on ollut sellainen juhakankkusmainen lähetysminen: on laskettu pisteitä, mietitty tarkemmin se, mikä riittää, eikä ole otettu riskejä, jos ei tarvitse. Samalla tavalla Sébastien Loeb'kin voitti aikanaan monta mestaruutta, Latvala sanoi.
Kun verrokkina ovat yhdeksänkertainen ja nelinkertainen maailmanmestari, jotka sijoittuivat esimerkiksi Autosportin taannoisessa kaikkien aikojen parhaat -äänestyksessä sijoille yksi ja neljä, tietää, että jotain on tehty oikein.
Toyota on voittanut nyt kaikki MM-tittelit vuodesta 2021, jolloin Latvala liittyi takaisin mukaan tallin toimintaan. Tuoreimpien mestaruuksien juhlistaminen saa kuitenkin vielä odottaa.
– Tänään kaikki vähän niin kuin pakenevat pois täältä. Emme ehdi tänne jäämäään, eli täällä ei valitettavasti ehditä juhlistaa. Mutta täytyy katsoa sopivampi ajankohta loppuvuoden aikana.
Yksi sellainen voisi olla 16.–19. marraskuuta ajettavan kauden viimeisen osakilpailun yhteydessä. Se kun on vieläpä Toyotan kotikisa Japanissa.
1:54