Jari-Matti Latvalan ralliura MM-tasolla päättyi ainakin toistaiseksi viime kauteen, kun Toyota ei tarjonnut suomalaiselle jatkosopimusta. 18 osakilpailuvoittoa urallaan napannut suomalainen sijoittui parhaimmillaan kolmesti toiseksi MM-pistetaulukossa, mutta himoittu maailmanmestaruus jäi saavuttamatta. Uraa varjostivat kohtalokkaat ajovirheet.
Latvalan torstaina julkaistussa kirjassa Toyotan nykyinen tallipäällikkö Tommi Mäkinen arvioi, että maailmanmestaruuden voittaminen olisi rentouttanut Latvalaa ja avannut henkisen lukon, joka vaivasi kuljettajaa koko tämän uran ajan. Latvala myöntää arvion oikeaksi.
– Tommi on oikeassa siinä. Vuonna 2014 – Volkkari-vuotena – kun oli avautumassa mahdollisuus, jos olisin sillon sen voittanut, luulen, että mestaruuksia olisi voinut tulla useampia, Latvala sanoo MTV Urheilun haastattelussa.
LUE MYÖS: Lohduton tunteenpurkaus tallentui videolle – Jari-Matti Latvala kertoo kirjassaan dramaattisen tilanteen taustat: "Olin varma, etteivät he enää jaksaisi"
Vuoden 2014 Saksan ralli on jäänyt kummittelemaan yhtenä Latvalan uran synkkänä hetkenä. Suomalainen keskeytti rallin päätöspäivänä ajovirheen takia selvästä johtoasemasta. Voitto olisi nostanut Latvalan vahvasti mukaan MM-taistoon.
– Saksa 2014 on ollut tosi ankara hetki itselleni. On ollut vaikea hyväksyä sitä, että miksi sen tein, Latvala sanoo.
– Olin jo mielessäni voittanut sen kilpailun, vaikka oli yksi päivä jäljellä. Johto oli niin vahva. Vähän ylimielinen asenne ajamiseen, keli oli hankala ja sattui virhe. Se sattui tosi pahaan paikkaan.
Latvala olisi noussut voitolla jo aiemmin keskeyttäneen tallikaverinsa Sebastian Ogierin kantaan MM-pisteissä. Latvalan keskeytyksen myötä tilaisuus valui hukkaan. Ogier voitti lopulta maailmanmestaruuden, Latvala oli toinen 49 pistettä hävinneenä.
– Maailmanmestaruus oli niin iso tavote ja haave, että kaikki oli satsattu siihen, että se on saatava. Se oli minun unelmani ja se oli isäni unelma. Siihen laitettiin kaikki peliin.
Nähdäänkö Latvala vielä joskus MM-sarjassa? Rallitähti kommentoi muun muassa uransa jatkoa ja uutuuskirjan sisältöä pääkuvan haastattelussa.