Jari-Matti Latvala jäi kaudelle 2020 ilman tehdaspaikkaa, mutta rallin MM-sarjan kokenein kuljettaja nähdään WRC-auton ratissa jo kauden toisessa osakilpailussa.
Latvala, 34, on ilmoittautunut Ruotsin MM-ralliin perheensä pyörittämän Latvala Motorsport Oy:n nimissä, ja hän kilpailee länsinaapurin helmikuisilla hangilla viime vuosilta tutulla, Toyotalta vuokratulla Yaris WRC:llä.
Torstaina kävi ilmi, että Latvalalle lukee Ruotsissa nuottia Toyotan testikuljettajana toimiva, omalla urallaan 56 MM-rallia ajanut Juho Hänninen.
– Olisiko se prosessi mennyt jotakuinkin niin, että Jari-Matti kysyi, lähdenkö kyytiin, ja minä sanoin, että voin lähteä, Hänninen pohjusti perjantaina MTV Urheilulle puhelimitse.
– Se alkoi aika nopeasti silloin, kun ilmeni, ettei Jari-Matti saa jatkaa tehdaskuljettajana. Hän alkoi touhuta sitä, saisiko auton vuokrattua, ja kun auton saaminen alkoi sitten näyttää mahdolliselta, hän kysyi.
Hänninen ei istahda Latvalan kyytin suinkaan ensimmäistä kertaa. Hän on kartturoinut Latvalaa neljässä Suomessa ajetussa rallissa. Kaksikon alla on kulkenut takavuosilta tuttu Toyota Celica GT-4.
– Lisäksi olen istunut hänen kyydissään varmaan useamman tuhat kilometriä testiä. Aika paljon olemme olleet yhdessä. Kun kausi jää vajaaksi, tällainen kuvio kävi aika hyvin molemmille.
Hyppäys WRC-kartturiksi on iso, mutta Hänninen ei ole asiaa erityisemmin miettinyt.
– Testeissä olen kuitenkin ollut, eikä se nuottihomma siitä muutu enää ihmeellisemmäksi.
Tosissaan muttei vakavissaan
Hännisen mukaan hänen tärkein tavoitteensa 13.–16. helmikuuta ajettavassa kilpailussa on pitää homma rentona.
– Ei varmasti ole paineita, mies naurahtaa.
– Kunhan ei tule otettua liian rennosti. Se on Jari-Matilta aikamoinen satsaus.
WRC-auton vuokraaminen maksaa Latvalalle kuusinumeroisen summan.
– Jari-Matti päättää loppujen lopuksi sen, mitä vauhtia siellä mennään. Hänellä on tavoite ajaa vielä tämän vuoden jälkeenkin, ja tämä vaatii nyt ajettavista kisoista hyvän tuloksen. Yritän auttaa niin paljon kuin pystyn.
– Kaikki tietävät, ettei Jari-Matin raaka vauhti ole hävinnyt mihinkään. Hän on yksi sarjan kovimmista. Pitää saada ajaminen pysymään rentona, se on päätavoite.
Kun autossa on kaksi kokenutta miestä, Hänninen uskoo, että testiä ajetaan vain yhtenä päivänä.
– Siitä ei ole ollut ihan tarkasti puhetta, mutta Jari-Matti on niin paljon ajanut ja auto on niin alueella, että jos päivän ajaa, se riittää.
Latvalan ja Hännisen yhteistyö jatkuu Ruotsin rallin jälkeenkin.
– Kahdesta kisasta olemme sopineet: tämä ja Jyväskylä. Tämänhetkinen sopimus kattaa nämä kaksi kisaa.
Putket päättyvät
Ruotsin ralli päättää Latvalan kohdalla merkittävän putken. Hän on ajanut käytännössä uransa alusta lähtien Miikka Anttilan kanssa, mutta nyt, ensimmäisen kerran sitten vuoden 2006 Suomen MM-rallin, vieressä istuu joku muu kuin Anttila. Reilut 13 vuotta sitten Jyväskylässä Latvalalle luki nuottia Asko Sairanen.
Anttila puolestaan toimii tammikuussa Rovaniemellä ajettavassa Arctic Lapland -rallissa Eerik Pietarisen kartanlukijana. Anttilan edellinen kerta jonkun muun kuin Latvalan rinnalla on niin ikään vuodelta 2006.
LUE MYÖS: Vahvistus! Esapekka Lappi ja Teemu Suninen jatkavat rallin MM-sarjassa