Rallin MM-sarja voi olla isojen muutosten edessä. Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala vaatii reagointia pitkiksi venyneisiin päiviin ja on ollut yhteydessä FIAan oman muutosehdotuksensa tiimoilta.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvalan sopimus katkolla – paljastaa MTV Urheilulle Toyotalta saamansa hyvin selkeän viestin
MM-sarjan kuljettajat ovat osoittaneet tyytymättömyyttän nykytilanteeseen. Kisaviikonlopun aikana siirtymisiin kuluu valtava määrä aikaa ja kilometrejä, koska huoltoparkki on keskitetty yhteen pisteeseen. Ratkaisu on ollut käytössä 2000-luvun alusta saakka.
WRC Promoterin tapahtumajohtaja Simon Larkin väläytti taannoin nopeankin muutoksen mahdollisuutta.
Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala on täysin samoilla linjoilla. Keskitetystä huollosta on aika luopua nykymuodossaan.
– Muutoksia meidän täytyy tehdä, se on varmaa, Latvala toteaa MTV Urheilulle.
Juttu jatkuu videoupotuksen jälkeen.
6:16
Tällä haavaa kevythuoltopisteissä ei ole mahdollista tehdä suurempia korjauksia autoihin.
– Olen kritisoinut kevythuoltoa aiemminkin. Jos on vetoakseli tai ohjaustehostin rikki, etkä voi mitään tehdä, kun osia ei voi vaihtaa, niin sitten jatketaan koko päivä rikkinäisellä autolla. Mielenkiinto kilpailun osalta katoaa.
LUE MYÖS: Esapekka Lapilta vihjaus tulevaisuudestaan – "Päätelkää tuosta mitä haluatte"
Hän laajentaisi renkaanvaihtopisteiden toimintakykyä merkittävästi.
– Olen ehdottanut FIAlle, että sinne tehdään tietynlainen laatikko, jolle määritetään koko ja paino, johon saa rajoitetusti ottaa varaosat, mitä sinne mahtuu. Lisäisin kevythuoltopaikkoja, Latvala linjaa.
Esimerkiksi Jyväskylässä matkat erikoiskokeelle voivat tällä hetkellä olla toistasataa kilometriä.
– Erikoiskokeet ovat nyt niin kaukana, ettei aikatauluja saada mitenkään järkeväksi. Se (kevythuollon toimintakyvyn lisääminen) toisi uutta energiaa.
Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Chilessä. Kalle Rovanperä johtaa kuljettajien sarjaa ja on kiinni toisessa perättäisessä maailmanmestaruudessa.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä vihjailee kutkuttavasti: "Aika hyvä käry"
2:29