Jari Vilén vieritti syyt muiden niskoille: "Ei ole ollut tilaisuutta muuttaa käytöstä"

Ottawan-suurlähettiläs Jari Vilén kiisti vielä viime viikon kuulemisessa häneen kohdistetut häirintäsyytökset.

Vilén kertoi viime viikon kuulemisessa pitävänsä ulkoministeriön selvitystyöryhmän muistiota virheellisenä. Hän kertoi myös, ettei "tunnista itseään" raportin havainnoista.

Asia selviää STT:n ulkoministeriöstä pyytämästä Vilénin kuulemispöytäkirjasta. Viléniä kuultiin viime viikon tiistaina.

Tätä ennen oli laadittu ulkoministeriön selvitysryhmän muistio, jonka mukaan Vilénin käytös täytti epäasiallisen käytöksen, häirinnän ja seksuaalisen häirinnän tunnustusmerkistön.

Vilénin asianajaja toimitti viime viikon kuulemistilaisuuteen kirjallisen selvityksen Vilénin puolesta. Siinä vastuuta siirretään henkilökunnalle.

Vilénin epäasiallinen käytös tuli ilmi, kun suurlähetystön työntekijät tekivät Vilénin käytöksestä häirintäilmoituksia ulkoministeriöön.

Vilénin asianajajan mukaan Vilénille itselleen olisi tullut ilmoittaa mahdollisesta epäasiallisesta käytöksestä välittömästi.

–  Vilénillä ei siten ollut tilaisuutta reagoida tai keskustella mahdollisesta häirinnästä ja muuttaa epäsopivaksi koettua käytöstään, lausumassa todetaan.

Asianajajan mukaan myös raportin laatineiden henkilöiden lausuma siitä, että kynnys puhua asioista on korkea, olisi "epäuskottava".

–  Suurlähetystön henkilökunta on näin pystynyt itse eskaloimaan tilannetta pisteeseen, jossa Vilénin kaikki mahdollisuudet puolustautua on tosiasiallisesti viety, asianajaja väittää selvityksessä.

Vilén kertoi eilen eli reilu viikko kuulemisen jälkeen pahoittelevansa käytöstään.

Lue myös:

    Uusimmat