Jarkko Nieminen jää kaipaamaan erityisesti kahta asiaa

Jarkko Niemisen tennisura tuli keskiviikkona lopullisesti tiensä päähän. Maskulainen on ulkona Stockholm Openista sekä kaksin- että nelinpelissä.

- Moni asia tulee muuttumaan. Onneksi tämä oli oma päätös, joten en todellakaan ole surullinen. Unelmalopetus, kun sai lopettaa terveenä, Nieminen sanoi tuoreeltaan MTV Sportille.

- Hyvällä muistelen kyllä monia asioita. Sain lopettaa silloin, kuin itse halusin, mutta kisatilannetta ja adrenaliinia tulen kaipaamaan.

Päätepiste lyötiin Tukholman kuninkaallisessa tennishallissa, kun Jonathan Marray ja Aisam-Ul-Haq Qureshi voittivat Niemisen ja Johan Brunströmin tuloksella 6-1, 3-6, 10-7.

- Kentällä oli niin hauskaa, että on sääli, ettei saa jatkaa. Oli ekstrafiilistä, kun sai pelata hyvän kaverin Johanin kanssa. Oli rento ja hyvä olo pelata. Nyt ei kisamatseja enää ole. Olo on vähän tyhjä, mutta toisaalta iloinen ja helpottunut.

Tukholman avoin turnaus oli tunnetusti Jarkolle kotikisa.

- Katsojia ei ollut nyt ihan niin paljon kuin tiistaina. Mutta kyllä ruotsalaiset ja suomalaiset fanit kannustivat yhtä hienosti kuin aina, Nieminen kertoi.

Marraskuun 9. päivänä Nieminen pelaa Helsingissä näytösottelun itseään Roger Federeriä vastaan. Jäähyväisilta näkyy suorana lähetyksenä yksinoikeudella MTV Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat