Jarkko Tamminen paljastaa MTV Uutisille, että yritti tarkoituksella saada Masked Singer -panelistit uskomaan, että Hiirulainen on nainen.
Masked Singer Suomi -ohjelma huipentui lauantai-iltana finaaliin. Panelisteista etenkin Janne Kataja häkeltyi, kuin toiseksi tullut Hiirulainen paljastui hänen hyväksi ystäväkseen Jarkko Tammiseksi.
– Yllätyin, että se oli Janne, joka ensimmäisenä alkoi minua epäillä. Ajattelin, että Maria Veitola on sellainen salapoliisi, joka keksii ensimmäisenä, Tamminen kertoi sunnuntaina pahimman pölyn laskeuduttua MTV Uutisille.
LUE MYÖS: Hän tuli toiseksi Masked Singer -kilpailussa! Janne Kataja ei tunnistanut läheistä ystäväänsä maskin takaa
Moni panelisteista veikkasi pitkin kautta Hiirulaista naiseksi. Taitavaksi imitaattoriksi tiedetty Tamminen paljasti sunnuntain haastattelussa, että tämä oli tietoinen veto.
– Idea tuli tuotannolta: Mitä jos mies lähtisi esittämään naista? Ensin mietin, että eihän kukaan tiedä mun omaakaan lauluääntä, kertoo Tamminen, jonka mukaan tuotannon toive vaikutti todella paljon hahmon biisivalintoihin.
Lopulta hän kuitenkin suostui. Kun tuotanto vielä ehdotti, että hahmo voisi olla hiiri, Tamminen innostui.
– Olen jossain haastattelussakin kutsunut itseäni harmaaksi pieneksi hiirulaiseksi. On kiva vetää lavalla täysillä ja loistaa kaikkien hahmojen takana, mutta siviilissä voi olla harmaa hiirulainen.
7:22
LUE MYÖS: Masked Singerin Hiirulainen ja juontaja Ile Uusivuori hieroivat neniään yhteen: "Katso, onko niillä joku rakkausjuttu?"
Inspiraatiota hahmonsa ääneen hän kertoo ammentaneensa etenkin Maija Vilkkumaasta ja Jonna Tervomaasta.
– Oli aika kiva, kun moni luuli vielä ihan lopussakin, että mä olen Maija Vilkkumaa. Pohdin myös, mitä meillä on Maijan kanssa yhteistä, ja yhtymäkohtia alkoi löytyä, Tamminen iloitsi viitaten muun muassa molempien perhetilanteeseen sekä eräässä jaksossa kuultuun vihjeeseen, joka johdatteli Vilkkumaan esikoisalbumin Meikit, ketjut ja vyöt jäljille.
Yhdeksi inspiraation lähteekseen Tamminen nostaa myös viime kaudella nähdyn Ampiaisen.
– Katsoin Erika Vikmanin eleitä ja rupesin miettimään, että hänessä oli hienoa naisellisuutta etenkin käsissä.
Hiirulainen oli täydellinen vedätys. Tamminen kertoo hioneensa hahmon tarinaa viimeistä yksityiskohtaa myöten. Tamminen kertoi kirjoittaneensa useita sivuja pitkän ja hyvin yksityiskohtaisen tarinan itsestään. Tarkoituksena oli, että siinä olisi mahdollisimman paljon yhtymäkohtia useampiinkin suomalaisiin julkimoihin.
LUE MYÖS: Masked Singer -kauden voitto ratkesi – somessa päästiin hahmojen jäljille: "Suurimman nautinnon aiheutti se, että..."
– Tappara vei Tampereen suuntaan, koska eihän helsinkiläinen voi kannattaa Tapparaa. Lempikaupunkini New York oli puolestaan samalla viittaus Antti Tuiskuun, paljastaa Tamminen Tuiskun samaa nimeä kantavaan albumiin viitaten.
– Kun kerroin Lahden MM-kisojen olleen mieleenpainuva kokemus, veikattiin sitten taas heti Krisse Salmista, joka on myös koomikko.
Yksi panelistien veikkauksista kuitenkin yllätti Tammisen.
– Kun Maria sanoi ”Nyt mä tiedän!”, ja sanoi, että sä olet Jutta Larm. Kaikki lähtivät mukaan ja alkavat löytää yksityiskohtia, joita ei ole olemassakaan, Tamminen nauraa.
– Se oli aina sykähdyttävä hetki, kun joku sanoi tietävänsä varmasti.
Huippusalaisesta työtehtävästä Tamminen kertoi ennakkoon vain vaimolleen, joka piti salaisuuden loppuun asti. Lapset alkoivat kuitenkin päästä jyvälle isän puuhista jo hyvissä ajoin ennen finaalia.
– Vanhempi vilkuili jo ekan jakson aikana ja sanoi, että vihjeet on ihan kuin isillä. Perjantain semifinaalia katsoessa he sanoivat, että nyt sua hymyilyttää niin paljon ja nyt me ollaan varmoja, nauraa Tamminen, joka sai pitkin kisaa runsaasti kyselyjä myös ystäviltään.
Vaikka Tamminen nautti jännityksestä, hän myöntää olevansa helpottunut, että salaisuus on vihdoin selvillä.
– Kyllä tuntuu tosi hyvältä! Oli mahtavaa mennä finaaliin asti.