Järkyttävä onnettomuus rallissa: huippulupaus ja kartturi kuolivat

Rallikisassa sattunut onnettomuus johti kuskilupaus Brooklyn Horanin ja kartturi Tyson Zane Jemmetin kuolemaan Uudessa-Seelannissa sunnuntaina. Asiasta uutisoi The New Zealand Herald.

Kuolinonnettomuus sattui Arcadia Road -rallikilpailussa Paparoassa, Uudessa-Seelannissa. Paikallisen poliisin onnettomuustutkijan mukaan Brooklyn Horanin kuljettama auto suistui tieltä tulvineeseen jokeen.

Kuljettajakaksikko ei päässyt ulos veteen uponneesta autosta, mikä maksoi lopulta heidän henkensä.

Vasta 15-vuotias toisen polven rallikuljettaja Brooklyn Horan oli Uudessa-Seelannissa erittäin lupaavana pidetty, ja hän oli saavuttanut jo menestystä kilpailuissa viime vuonna. Horanin kartturina toiminut 35-vuotias Tyson Jemmet oli pitkän linjan ralliharrastaja, aviomies ja kahden lapsen isä.

– Niin traaginen tapahtuma eilen, ja kaksi mahtavaa ihmistä vietiin meiltä liian aikaisin. Brooklyn Horan oli yksi jännittävimmistä nuorista rallilahjakkuuksista, joka oli matkalla kohti isoja asioita, ja Tyson oli valtava rallifani ja perheellinen mies. Syvimmät ajatukseni ja surunvalitteluni kaikille perheissä, entinen WRC-kuljettaja Hayden Paddon suri X-viestipalvelussa.

Uuden-Seelannin moottoriurheilun kattojärjestön puheenjohtaja Wayne Christie on luvannut, että onnettomuudesta järjestetään perinpohjainen tutkinta yhteistyössä poliisin ja rallijärjestäjien kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat