Jasmi Joensuu latasi kuitin suomalaismedialle Viaplaylla – Lauri Vuoriselta uljas taistelu

Jasmi Joensuu karsiutui vapaan hiihtotavan sprintissä puolivälierävaiheessa, kun Tour de Skin käynnistyi lauantaina Italian Toblachissa. Joensuu iski puolivälierähiihtonsa jälkeen myös kuitin suomalaismedialle.

Joensuu oli ainoa sprintin karsinnasta erävaiheeseen eli 30 parhaan joukkoon yltänyt suomalaisnainen. Joensuu sivakoi neljännessä puolivälierässä ja oli tiukasti kärkitaistossa loppusuoralle lähdettäessä, mutta hän jäi erässään lopulta neljänneksi.

Erän jatkopaikat veivät Ruotsin Emma Ribom ja Saksan Coletta Rydzek, eivätkä seuraavien ajat riittäneet jatkoon aikavertailusta. Joensuun edelle sijoittui erässä myös Norjan Anne Kjersti Kalvå.

16:nneksi sprintin lopputuloksissa sijoittunut Joensuu sanoi Viaplaylle, että hänen on saatava loppuun lisää ruutia ja että hän on hävinnyt liikaa loppukirejä. 

Se kun saadaan kuntoon, näyttää vähän valoisammalta. Kuitenkin askel eteenpäin. Karsinta oli hyvää, ja kyllä minä mukana pelissä olen, Joensuu kommentoi.

Hän otti kiinni myös suomalaismedian kriittisistä kirjoituksista koskien suomalaishiihtäjien kulkua.

Vaikka Iltalehti ja Ilta-Sanomat kirjoittelevat, että katastrofipäivä, pitää muistaa, että kaikki täällä ovat huippukuntoisia ja tehdään töitä. Hyvä lähteä jatkamaan Touria tästä.

Vuorinen päivän paras suomalainen

Miehissä Lauri Vuorinen eteni parhaana suomalaisena välieriin ja ylsi lopputuloksissa seitsemänneksi.

Vuorinen suuntasi toisen välierän loppusuoralle kolmannella sijalla ja häneltä löytyi vielä iskua. Suomalainen ei pystynyt kuitenkaan ohittamaan erän kärkikaksikkoa, jonka muodostivat Ranskan Jules Chappaz ja Yhdysvaltain Ben Ogden. Eräkolmosena pysyneen Vuorisen aika ei riittänyt aikavertailun kautta finaaliin, ja hänen kilpailupäivänsä päättyi.

Vuorinen oli aiemmin kamppaillut trillerimäisesti puolivälierissä. Norjan Erik Valnes voitti kyseisen puolivälierän, mutta Vuorinen puristi täpärääkin täpärämmin eräkakkoseksi ja toiseen suoraan välieräpaikkaan.

Vuorinen ja Italian Michael Hellweger hiihtivät molemmat erässä ajan 2.35,27, mutta Vuorinen julistettiin erän kakkoseksi. Hellweger tarrasi kiinni ensimmäiseen aikavertailupaikkaan, joka säilyi hänellä puolivälierien loppuun asti, ja hänkin eteni välieriin, joissa myös hänen taipaleensa lopulta päättyi.

Suomalaismiehistä puolivälierävaiheessa hiihti myös Joni Mäki, mutta hän karsiutui jatkosta ensimmäisen puolivälierän viitosena. Mäki sijoittui sprintissä 25:nneksi.

Ranska ja Ruotsi kaksoisvoittoihin

Ranskalaiset juhlivat miesten sprintissä lopulta kaksoisvoittoa järjestyksessä Lucas Chanavat – Jules Chappaz. USA:n Ben Ogden ylsi kolmanneksi.

Naisissa kaksoisvoitto meni Ruotsiin: Linn Svahn kukisti finaalissa maannaisensa Jonna Sundlingin seitsemällä sekunnin sadasosalla.  Norjan Kristine Stavås Skistad sijoittui kolmanneksi.

Tour de Ski jatkuu huomenna Toblachissa 10 kilometrin perinteisen väliaikalähtökilpailuilla.

Lue myös:

    Uusimmat