Vietnamilainen Truong My Lan on tuomittu kuolemaan valtavan mediahuomion saaneessa oikeudenkäynnissä, jossa käsiteltiin yhtä maailman suurimmista pankkipetoksista. Kiinteistöpohattaa syytettiin yli yli kymmenen miljardin euron varastamisesta yhdeltä Vietnamin suurimmista pankeista 11 vuoden aikana.
Tuomion mukaan 67-vuotiaan Truong My Lanin masinoima verkosto oli ottanut 11,6 miljardilla eurolla perusteettomia lainoja Saigon Commercial Bankilta.
Jos luku on suuri, sitä on ollut myös itse oikeudenkäynti, jonka kerrotaan olleen varsinainen mediaspektaakkeli.
Viranomaisten mukaan todistajia on ollut 2 700 ja juttua ajoi 10 valtion syyttäjää. Asianajajia vyyhdissä on ollut noin 200. Todisteita puolestaan on säilytetty 104 laatikossa, jotka painavat yhteensä 6000 kiloa.
Truong My Lanin lisäksi syytteessä oli myös 85 muuta ihmistä.
Kojukauppiaasta kiinteistöpohataksi
Oikeudenkäynti on tähän mennessä näyttävin Vietnamin kommunistisen puolueen pääsihteerin Nguyen Phu Trongin korruptionvastaisessa kampanjassa.
Vuonna 2016 alkaneen kampanjan aikana kaksi presidenttiä ja kaksi varapääministeriä on pakotettu eroamaan, ja satoja virkamiehiä on vangittu tai heihin on kohdistettu kurinpitotoimia.
Truong My Lan on Van Thinh Phat -kiinteistösijoitusyhtiön vetäjä ja yksi Vietnamin rikkaimmista naisista.
Kiinalais-vietnamilaiseen perheeseen Ho Chi Minh Cityssä, entisessä Saigonissa, syntynyt Truong My Lan aloitti uransa myymällä äitinsä kanssa kosmetiikkaa kauppakojussa. Hän alkoi ostaa maata ja kiinteistöjä sen jälkeen, kun kommunistinen puolue aloitti Doi Moi -nimellä tunnetut talousuudistukset vuonna 1986.
1990-luvulle tultaessa Truong My Lan omisti jo suuren sijoitussalkun hotelleja ja ravintoloita.
Lypsi rahaa kontrolloimastaan pankista
Vuoteen 2011 mennessä Truong My Lan oli tunnettu bisneshahmo Ho Chi Minh Cityssä, ja hän sai tehtäväkseen järjestää kolmen rahapulaan joutuneen pienehkön pankin yhdistämisen suuremmaksi kokonaisuudeksi, joka sai nimekseen Saigon Commercial Bank.
Vietnamin laki kieltää yksityishenkilöitä omistamasta yli viittä prosenttia minkään pankin osakkeista. Satojen peiteyhtiöiden ja välikäsien kautta Truong My Lan omisti kuitenkin Saigon Commercial -pankista yli 90 prosenttia.
Syyttäjien mukaan Truong My Lan nimitti pankin johtoon omia ihmisiään ja määräsi heidät myöntämään satoja lainoja omistamalleen peiteyhtiöiden verkostolle.
Ulos ohjattiin huimat määrät rahaa, ja Truong My Lanin yritysverkostolle myönnetyt lainat muodostivat 93 prosenttia pankin kaikista lainoista.
Syyttäjien mukaan Truong My Lan määräsi kolmen vuoden aikana helmikuusta 2019 alkaen autonkuljettajansa nostamaan pankista käteisenä 108 miljardia Vietnamin dongia eli noin 3,7 miljardia euroa ja viemään ne kellariinsa säilöön.
Truong My Lania syytettään myös lahjonnasta sen varmistamiseksi, ettei hänen lainojaan tutkittaisi. Yksi kanssasyytetyistä on Vietnamin keskuspankin entinen ylitarkastaja, jota uhkaa elinkautinen vankeustuomio 4,7 miljoonan euron suuruisen lahjuksen ottamisesta.
Tapausta on seurattu Vietnamissa poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti ja se on herättänyt raivoa niin Truong My Lania, korruptiota kuin sen sallinutta järjestelmää kohtaan. Ihmetystä herättää myös, miten tämän mittaluokan vedätys on ylipäätään ollut mahdollinen.