Ultraprosessoitu ruoka voitiin yhdistää ennenaikaisen kuoleman riskiin yli 30-vuotisessa tutkimuksessa.
Harvardin yliopiston 34 vuotta kestänyt tutkimus alleviivaa ultraprosessoitujen ruokien terveysriskejä, uutisoi CNN. Tutkimuksen mukaan monien ultraprosessoitujen ruokien runsas nauttiminen on yhteydessä hieman kohonneeseen ennenaikaisen kuoleman riskiin.
Ultraprosessoiduiksi ruoiksi kuvaillaan ruokia, jotka sisältävät lisäaineita ja ainesosia, joita ei yleensä kotikeittiöstä löydy. Tällaisia ovat esimerkiksi makeutus- väri- ja säilytysaineet. Ultraprosessoiduissa ruoissa on yleensä paljon tyydyttynyttä rasvaa ja vain vähän ravintoaineita tai kuitua. Ultraprosessoidut ruoat säilyvät yleensä pitkään ja ovat valmiita syötäväksi joko heti tai lämmittämisen jälkeen. Esimerkkejä ultraprosessoiduista ruoista ovat esimerkiksi murot, leivät, makkarat, sipsit tai vaikkapa pakastepizza.
BMJ-julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan niillä ihmisillä, jotka söivät säännöllisesti prosessoituja lihoja, oli 13 prosenttia korkeampi riski kuolla ennenaikaisesti tutkimusjakson aikana. Lisäksi niillä, joiden ruokavaliot sisälsivät paljon sokerisia ja keinotekoisesti makeutettuja juomia, oli yhdeksän prosenttia korkeampi ennenaikaisen kuoleman riski.
Kaiken kaikkiaan ruokavaliot, jotka sisälsivät paljon ultraprosessoituja ruokia, olivat yhteydessä neljä prosenttia suurempaan kuoleman riskiin ja yhdeksän prosenttia korkeampaan riskiin kuolla muuhun kuin syöpään tai sydän- ja verisuonisairauksiin. Yhteyttä syöpäkuolemiin tai sydän- ja verisuonisairauksista johtuviin kuolemiin ei löytynyt.
Lue myös: Tutkijat vaativat näihin ruokiin samanlaisia varoituksia kuin tupakka-askeissa
Yli 30 vuotta kestäneessä tutkimuksessa mukana yli 100 000 osallistujaa
Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 100 000:ta terveydenalan ammattilaista Yhdysvalloissa. Tutkittavilla ei tutkimuksen alkaessa ollut terveyshistoriassaan syöpää, sydän- ja verisuonisairauksia tai diabetesta. Vuosina 1986–2018 osallistujat raportoivat terveydestään ja elämäntyylistään joka toinen vuosi. Joka neljäs vuosi he täyttivät yksityiskohtaisen kyselyn syömistottumuksistaan.
Yli 30 vuoden tutkimusjakson aikana tutkijat laskivat 48 193 kuolemaa, joista 13 557 johtui syövästä, 11 416 sydänsairauksista, 3 926 hengityssairauksista ja 6 343 neurodegeneratiivista sairauksista.
Niillä, jotka söivät eniten ultraprosessoitua ruokaa – keskimäärin 7 annosta päivässä –, havaittiin kaiken kaikkiaan neljän prosentin kohonnut riski kuolla mihin tahansa syyhyn verrattuna vähiten ultraprosessoitua ruokaa syöviin, joilla keskimääräinen annos oli kolme päivässä. Yhteys ei ollut yhtä vahva kaikenlaisten ultraprosessoitujen ruokien kanssa, vaan se oli vahvin nimenomaan erilaisten prosessoitujen lihojen sekä sokeroitujen tai keinotekoisesti makeutettujen juomien kohdalla.
Tutkimuksesta tekikin ainutlaatuisen se, että siinä tarkasteltiin erilaisia ultraprosessoituja ruokia omina ryhminään. Tutkimusta johtanut Mingyang Song, kliinisen epidemiologian ja ravitsemustieteen apulaisprofessori Harvardin TH Chan School of Puclic Healthista, ei välttämättä kehota hylkäämään kaikkia ultraprosessoiduiksi miellettyjä ruokia. Esimerkiksi muroissa tai täysjyväleivässä voi olla paljon hyödyllisiä ravintoaineita, kuten kuitua ja vitamiineja.
Songin mukaan prosessoitua lihaa ja sokerilla tai keinotekoisilla makeutusaineilla makeutettuja juomia kannattaisi kuitenkin rajoittaa tai välttää täysin.
Lue myös: Huonoja uutisia ultraprosessoidun ruoan ystäville – näiden herkkujen mättäminen voi haavauttaa suolesi
Terveellinen ruokavalio tärkein tekijä
Tutkimuksessa on huomioitava, että se oli havainnointitutkimus. Vaikka tutkijat siis havaitsivatkin yhteyden ultraprosessoitujen ruokien ja kuolleisuuden välillä, he eivät suoraan voineet todentaa syy-seuraussuhdetta.
Tutkijat myös havaitsivat, että tärkein tekijä ennenaikaisen kuoleman riskin vähentämisessä on henkilön ruokavalion laatu kaiken kaikkiaan.
– Jos syö yleensä terveellisesti, en usko, että pitää olla peloissaan tai järkyttynyt [tutkimuksen tuloksista], Song vakuuttaa.
Ruokavalioon kannattaakin sisällyttää paljon hedelmiä, vihanneksia ja täysjyvää.
Lue myös: Tällainen ruoka aiheuttaa eniten riippuvuutta: "Ihmiset huomaavat, etteivät pysty lopettamaan niiden syömistä"
Katso myös: Mihin grillimakkarassa kannattaa kiinnittää huomiota?
1:28