Jättiyllätys: Alma Hätönen irtisanoutui radiokanavalta – "Luvassa on hienoja juttuja"

1:00img
Alma Hätönen pohti pitkään alastonkuvansa julkaisua.
Julkaistu 22.10.2021 15:03

Emmi Niiniaho

Suosikkijuontaja Alma Hätönen jättää juontamansa aamuohjelman.

– Hyvästit Hitmix Suomi, Alma Hätönen aloittaa tunteikkaan Instagram-päivityksensä.

Vuoden 2019 lopusta asti radiokanavan aamuohjelmaa juontanut Hätönen on päättänyt, että nyt on aika jollekin muulle.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Hätönen kertoo, että hän ja juontajaparinsa Tuomas Rajala päättivät pari viikkoa sitten irtisanoutua radiokanavan palveluksesta. Rajala on juontanut aamuohjelmaa yhdessä Hätösen kanssa vuoden 2021 alusta saakka. 

– On ollut aivan superhienoa tehdä Hitmixillä aamushowta ja nähdä kuinka pieni kanava on näiden vuosien aikana kasvanut valtavasti. Mutta kasvanut oon myös minä, Hätönen kirjoittaa.

Lue myös: Pelottavat oireet alkoivat, kun juontaja Alma Hätönen oli parikymppinen – syyksi selvisi kipusairaus, jonka takia kengännauhojakaan ei saanut solmittua

Intuition seuraaminen vaatii Hätösen mukaan välillä sitä, että repäisee itsensä irti vanhasta, pitää pienen tauon ja tekee tilaa uudelle.

Luvassa uusia tuulia

Loppuvuoden Hätönen aikoo keskittyä Big Brotherin lähetysten juontamiseen sekä omaan intohimoprojektiinsa, joka naisen mukaan on odottanut omaa hetkeään. 

– Ens vuonna sitten ne wanhat kunnon uudet kujeet! Hätönen paljastaa.

Lopetuspäätökseen vaikutti Hätösen mukaan myös äärimmäisen kiireinen työtahti.

– Olen tässä vuoden sisään tehnyt töitä varmaan kahden vuoden edestä, monessa mukana ollut juontaja toteaa.

big_brother_suomi_kausi_4_promo_kimmo_vehvilainen_elina_kottonen_alma_hatonen_01_kuvaaja_jukka_alasaari

Alma Hätönen juontaa Big Brother Suomea yhdessä Kimmo Vehviläisen ja Elina Kottosen kanssa.

Ensi vuonna tarkoituksena onkin etsiä sopiva tasapaino työn ja yksityiselämän välille. 

– Luvassa on hienoja juttuja, joista voin kertoa joskus myöhemmin lisää. En malta odottaa, millaisia seikkailuja ja mahdollisuuksia elämä tuo mukanaan! Hätönen fiilistelee.

Lopuksi Hätönen vielä kiittelee kuulijoitaan sekä juontajapariaan Rajalaa.

– Tää vuosi tullaan kyllä muistamaan aina ❤️

Kollegat onnittelevat

Moni kollega ja ystävä on rientänyt onnittelemaan Hätöstä rohkeasta päätöksestä.

– Uuuu jännää!!! Hyvä Almu, kirjoittaa Hätösen entinen juontajapari Jenni Poikelus.

– Paljon onnea ja menestystä tuleviin tuuliin! toivottelee Janni Hussi.

– Onnea tuleviin! toivottaa myös juontajakollega Oku Luukkainen.

Lue myös: Alma Hätösen rehellinen kuvapari naurattaa somessa – tältä hän näyttää ennen stailausta ja stailauksen jälkeen

Tuoreimmat aiheesta

Alma Hätönen