Jeesus on kuollut, aprillia! Jättilakana hämmästyttää Vantaalla – "Päätin heti, että tämä tehdään"

0:18img
Julkaistu 28.03.2018 19:23
Toimittajan kuva

Kari Pyrhönen

kari.pyrhonen@mtv.fi

Vantaankosken seurakunta päätti repiä kirkollista huumoria ensi sunnuntaista, joka on 1. huhtikuuta, aprillipäivä.  Kas kun tuo päivä on tänä vuonna myös pääsiäisaamu, jolloin Raamatun kertomuksen mukaan Jeesus nousi kuolleista.

Seurakunta viritti kirkon muuriin ison lakanan: Jeesus on kuollut! Aprillia!

Vantaan Louhelan aseman ohi hurauttavat matkustajat saattavat hetken hämmästellä näkemäänsä. Mitä ihmettä Myyrmäen kirkon muurissa lukee? Jeesus on kuollut! Kuka mielenosoittaja on tuollaisen onnistunut siihen ripustamaan? No lukeehan siinä melko isolla myös ”aprillia” ja päivämäärä 1.4. Ihan omasta leiristä tällainen julistus on peräisin.

Idean aprillipäivän ja pääsiäisaamun yhdistämisestä sai kanttori Kari Jerkku. Hän kertoi siitä kirkkoherra Hannu Pöntiselle ilmeisen tietoisena, että tällä teologilla ei ole pipo kireällä.

–  Päätin heti, että tämä tehdään. Otan täyden vastuun, myöntää kirkkoherra Pöntinen.

– Kirkon pitää itse olla aktiivinen viestinnässä, että sanomamme huomataan tänä päivänä.

IMG_1359

Kirkon seinässä oli jo viime pääsiäisenä lakana, joka oli jaettu kahteen osaa, mustaan ja valkoiseen. Siis pitkäperjantain kuoleman pimeys ja ylösnousemuksen valo. Teologisesti ihan pätevä, mutta eihän se kiinnostanut ketään.

– Halusimme nyt herättää ohikulkijaa pohtimaan, onko Jeesus kuollut. Mitä pääsiäinen lopulta tarkoittaa? Onko se vain yksityisen ihmisen loma vai jotain sellaista, johon ihminen voi turvata: ilosanoma kärsimyksen voittamisesta, pohtii kirkkoherra Pöntinen.

Hyvä idea – kiitos kirkko

Tällä pääsiäisen käärinliinalla onkin saatu pöhinää. Pöntinen kertoo, että 95 prosenttia palautteesta on ollut myönteistä. Sosiaalisessa mediassa on jaettu kuvaa lakanasta ja kehuttu ”hyvää ideaa" – sitä, että kirkko herättelee myös tämän kaltaisella hiukan vinolla huumorilla. No joku on myös kysynyt, pilaileeko kirkko.

IMG_1364

Vantaankosken seurakunnan papit tuovat pääsiäisen tapahtumat kansan keskelle jo huomenna kiirastorstaina. He pesevät ohikulkijoiden jalkoja Myyrmäen asemalla klo 14 alkaen.

– Pääsiäisen viimeisellä aterialla Jeesus pesi opetuslastensa jalat muistutuksena siitä, miten meidän tulee palvella toisiamme keskellä arkea, kertoo kirkkoherra Hannu Pöntinen, joka on myös palvelijana asemalla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa