Olympiavuoden pettymykset suistivat ajatukset raiteiltaan. Nyt uinnin Euroopan mestari korjaa ensimmäiseksi itseluottamustaan.
Rintauinnin kaksinkertainen Euroopan mestari Jenna Laukkanen on uinut henkisesti syvissä vesissä kaksi viime vuotta. Nyt hän palauttelee uintiuraansa parempaan liukuun. Ensimmäiseksi pitää korjata hapertunut itseluottamus ja palauttaa usko omiin mahdollisuuksiin.
Laukkasen ura lipsahti raiteiltaan kaksi vuotta sitten, kun hän ei onnistunut selvittämään Tokion 2021 olympialaisten tulosrajaa.
– Oli tosi iso pettymys, kun en saanut olympiarajaa. Uuvuin muutenkin totaalisesti kevään 2021 aikana. Tuntuu, että se vaikutti paljon myös viime vuoteen. Tuntui, ettei minulla ollut uinnillisesti mitään annettavaa, Laukkanen kertoo.
– Pettymyksiä on tullut aivan sikana kahden viime vuoden ajan.
Laukkanen näkee nyt, miten tunteet tulehtuivat kehityksen esteeksi.
– Kun epäonnistumisia kasaantuu, sitä unohtaa, mitä on urallaan jo saavuttanut. Menin omaan kuplaani. Kuvittelin muiden ajattelevan, että "onpa se nyt paska", Laukkanen jatkaa.
Laukkanen havahtui tilanteeseen, jossa urheilu ei enää ollut hauskaa.
– Urheilusta lähtee koko idea, jos siitä ei enää nauti. Sama juttu, jos tätä ei tee itseä vaan joitain muita varten.
Elämää jojossa
Viime kauden vaikeudet osuivat hankalaan hetkeen. Laukkanen oli siirtynyt olympiavuoden jälkeen Joensuuhun Petri Hirvosen valmennukseen ja toiveet olivat korkealla.
– Odotin, että olen heti iskussa, kun saan vähän uutta ärsykettä, mutta toisin kävi. Heti tammikuussa iski pitkä flunssa, kun piti aloittaa kausi. Ja sitä seurasi paljon sairastelua, myös koronatartunta viime vuoden maaliskuussa, Laukkanen kertaa vastoinkäymisiään.
– Koko viime kevät oli kuin jojossa elämistä. Tuli aina vähän treeniä, ja olin sitten taas viikon poissa. Tavoittelimme harjoittelussa jonkinlaisia pikavoittoja, muttei saatu mitään aikaiseksi.
Syksyllä Laukkanen ja Hirvonen seisauttivat jojon.
– Vedettiin hätäjarrusta. Oli pakko pistää stoppi, Laukkanen kuvaa hetkeä, josta alkoi uran perusteellinen remontti.
– Ymmärsin, etten pääsi milloinkaan huippukuntoon, jos minulla on koko ajan hirveä kiire sairastelun tai loukkaantumisen jälkeen.
Loka-marraskuusta alkoi uusi jakso, jota Laukkanen on rakentanut palauttamalla ajatuksiaan oikeille raiteille ja puurtamalla peruskuntoa.
– Ryhdyimme tekemään töitä pitkällä tähtäimellä ajatellen jo ensi vuotta (Pariisin 2024 olympialaiset).