Jenni Haukio valmistui valtiotieteen tohtoriksi – jakoi Twitterissä inspiroivan runopätkän

4:30img
Katso myös: Presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio olivat itsenäisyyspäivän erikoishaastattelussa 6.12. Haukio kertoi haastattelussa muun muassa väitöksestään
Julkaistu 16.12.2022 18:39
Toimittajan kuva
Kati Hyttinen

kati.hyttinen@mtv.fi

Jenni Haukio on valmistunut valtiotieteen tohtoriksi. Hän kertoo asiasta Twitterissä.

Tasavallan presidentin  Sauli Niinistön puolison Jenni Haukion väitöstilaisuus oli 2. tätä kuuta Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Väitöstutkimus käsitteli puolueiden strategista digitaalista kampanjointia eduskuntavaaleissa.

Vastaväittelijä oli professori Kim Stranderg Åbo Akademista ja kustoksena vanhempi yliopistonlehtori Juri Mykkänen.

Haukio suoritti valtiotieteiden maisterin tutkinnon Turun yliopistossa vuonna 2001. Hän opiskeli yleistä valtio-oppia, kansainvälisiä suhteita, poliittista historiaa ja taloustiedettä.

Haukio siteeraa tutkinnon saamisesta kertovassa tviitissään Zacharias Topeliusta ja kiittää Helsingin yliopistoa ja sen valtiotieteellinen tiedekuntaa. 

– Se mikä on pysyväistä ja antaa elämälle arvon, ei ole maine, ei ylistykset, se on tehtävä, olkoon suuri tai pieni, jonka hyväksi olemme eläneet.” -Z. Topelius. Valmistuin tällä viikolla valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Kiitos.

Tuoreimmat aiheesta

Jenni Haukio