Jenni Haukio väittelee tohtoriksi

Jenni Haukio
Jenni Haukiolta ilmestyy ensi keväänä muistelmateos, jossa hän kertoo työstään tasavallan presidentin puolisona.Jaakko Stenroos/All Over Press
Julkaistu 17.09.2022 14:20(Päivitetty 17.09.2022 15:48)

MTV UUTISET – STT

Presidentti Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio väittelee joulukuussa tohtoriksi. 

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan varadekaani Hanna Wass kertoo Twitterissä, että Haukio sai väitösluvan 13. syyskuuta. 

Väitöskirjan otsikko on ”Avoimen vuorovaikutteisuuden ideaalista sisäisen mobilisaation realiteettiin? Puolueiden digitaalisen vaalikampanjoinnin strategiset ulottuvuudet ja dilemmat”.

Haukion vastaväittäjänä toimii Åbo Akademin professori Kim Strandberg, joka hänkin kommentoi asiaa tviitissään.

– Joulukuun alussa (2.12) on minulla normaalia jännittävämpi tehtävä tulossa jolloin toimin Jenni Haukion vastaväittäjänä, hän kirjoittaa.

Haukio jätti alkuvuonna työnsä Turun Kirjamessujen ohjelmajohtajana ja ilmoitti tuolloin siirtyvänsä ensi vaiheessa erilaisten kirjallisten projektien pariin.

Häneltä ilmestyy ensi keväänä myös muistelmateos, jossa hän kertoo työstään tasavallan presidentin puolisona.

Väitöksestä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat

Lue myös: Heidät kaikki nähdään kuningatar Elisabetin hautajaisissa – mittava vieraslista julki

2:48img

Katso myös: Jenni Haukiolta kantaaottava videotervehdys Pride-viikkoon: "Tässä työssä tarvitaan meitä kaikkia"

Tuoreimmat aiheesta

Jenni Haukio