Jennifer Lopezin mukaan hänellä on vain kunnioitusta Affleckia kohtaan.
MTV Uutiset kirjoitti viime viikolla näyttelijä Ben Affleckin tunteita herättäneestä avautumisesta The Howard Stern Show'ssa.
Affleck muun muassa paljasti, mikä oli lopulta saanut hänet hakeutumaan vieroitukseen alkoholiongelmansa kanssa ja muotoili asian niin, että juominen johtui siitä, että hän koki olevansa ansassa avioliitossaan näyttelijä Jennifer Garnerin kanssa.
Kommentteja ei otettu kovin positiivisesti vastaan ja varsinkin Garnerin ystävät nousivat puolustamaan naista törkeiksi koettuja väitteitä vastaan. Mediassa on kerrottu, ettei myöskään Affleckin nykyinen siippa, Jennifer Lopez olisi ollut järin tyytyväinen miehen kommentteihin.
Lopez kommentoi People-julkaisulle, ettei väite ole kuitenkaan totta.
"Minulla ei voisi olla enempää kunnioitusta Beniä kohtaan"
Lopez ja Affleck seurustelivat ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa ja ovat lämmitelleet suhdettaan uudelleen tänä vuonna.
Lopezin väitettiin pahastuneen miehen antamista kommenteista, koska nainen koki Affleckin ex-vaimon lyttäämisen olleen täysin tarpeetonta.
– Tämä tarina ei ole yksinkertaisesti totta, enkä tunne niin. Minulla ei voisi olla enempää kunnioitusta Beniä kohtaan isänä, yhteishuoltajana sekä ihmisenä, Lopez kommentoi väitteitä.
Affleck ei ole myöskään itse täysin ymmärtänyt, mikä hänen puheissaan The Howard Shown haastattelussa olisi muka ollut asiatonta. Affleck kommentoi saamaansa kritiikkiä Jimmy Kimmelin haastattelussa:
– Ironia on siinä, että olin itse hyvin tyytyväinen haastatteluun. Ajattelin, että "Wow, minun pitäisi tehdä rehellisempiä ja itsetutkiskelevampia asioita", Affleck selittää.
Lue myös: Vanha klippi leviää somessa – Jennifer Lopez lyttää Ben Affleckin kohutun tatuoinnin
Mies kertoo selanneensa läpi saamaansa kritiikkiä ja erityisesti yksi sivusto oli Affleckin mukaan maalannut hänestä mitä tunteettomimman, tyhmimmän ja kamalimman tyypin kuvan.
Affleck toteaa, ettei häntä haittaa esimerkiksi somessa pyörivät meemit itsestään, mutta kun kyse on hänen lapsistaan, tilanne on eri.
– Minun täytyy vetää raja tähän. On selvää, ettei tämä ole totta. Se on täysi vastakohta sille mitä olen, mihin uskon enkä ikinä haluaisi lasteni ajattelevan, että sanoisin mitään pahaa heidän äidistään, Affleck toteaa.
Lähde: E! News