Jesse Kaikuranta esiintyi paljain jaloin: Olen tarkka tyylistä

Jesse Kaikuranta Iskelmä-festareilla.
Jesse Kaikuranta Iskelmä-festareilla.
Julkaistu 30.06.2013 10:45

Lauantain keikka Iskelmä festareilla Himoksella oli Jesse Kaikurannalle tietystä syystä ainutlaatuinen.

Hän nimittäin teki ensimmäisen kunnon keikkansa samassa tapahtumassa tasan vuosi sitten. Tuolloin Kaikuranta ei ollut vielä omaa musiikkia enempää kuin yksi kappale, joten hän esitti cover-kappaleita.

Nyt laulaja on julkaissut yhden hittilevyn ja toinen on tulossa syksyllä.

– Oli kyllä aika paljon helpompaa nousta lavalle nyt. Silloin emme oikeastaan olleet vielä keikkailleet bändinkään kanssa yhdessä, joten kaikki oli outoa. Jännitti tosi paljon enemmän, Kaikuranta muistelee.

Jesse Kaikuranta keikalla Himoksella.

Jesse Kaikuranta keikalla Himoksella.

Iskeneestä kesäflunssasta huolimatta hän esiintyi viileähkössä illassa lyhythihaisessa paidassa, sortseissa ja paljain jaloin.

– Olen kyllä tarkka siitä, mitä laitan päälle ja miltä näytän lavalla. Keikkoja varten stailaan itse itseni. Tämä oli ensimmäinen kerta tänä kesänä, kun olin paljain jaloin. Oli vaan sellainen fiilis, Kaikuranta naurahtaa.

(MTV3–KATI PUKKI)

Tuoreimmat aiheesta

Jesse Kaikuranta