Jesse Kaikuranta teki suuren elämänmuutoksen, muutti tyyliään artistina ja rakastui: "Tajusin, etten voi elää näin"

10:14img
Jesse Kaikuranta muutti elämäntapansa ja uudisti musiikkiaan
Julkaistu 04.05.2024 17:25
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Jesse Kaikuranta on tehnyt suuria muutoksia elämässään sekä artistinurallaan.

Huomenta Suomen  sohvilla lauantaina 4. toukokuuta vieraillut laulaja Jesse Kaikuranta  nousi julkisuuteen vuonna 2012 The Voice of Finland -laulukilpailun myötä. Kaikuranta ei voittanut, mutta hänestä tuli kuitenkin nopeasti kilpailun jälkeen hyvin haluttu artisti ympäri Suomen. 

Vauhti uralla olikin kovaa ensimmäiset pari vuotta kisan jälkeen. Kaikuranta muisteli Huomenta Suomen haastattelussa, että niihin aikoihin jos häneltä tiedusteli vaikka kuulumisia, vastasi hän aina kertoen, mitä oli juuri tekeillä uran parissa. Viikonloppuisin kierrettiin keikoilla, arkena painettiin seuraavaa levyä. Lopulta kova tahti uuvutti. 

– Tuli tajuaminen, etten ole tavallaan läsnä omassa elämässäni. Elin kaiken sen musiikin ja sen keikkailun kautta, kaikki liittyi aina jotenkin siihen, mitä uralla tapahtuu, mutta olin itse ihmisenä ihan rikki ja jossain semmoisessa laatikon perällä unohtuneena, Kaikuranta kertasi. 

– Se kaikki ehkä johti siihen, että tajusin, etten voi elää näin. 

Kaikuranta ottikin taukoa artistintyöstä sekä musiikkibisneksestä ja siirtyi pariksi vuodeksi tekemään teatteria. Lopulta hän kuitenkin havaitsi sen, ettei teatteri täyttänyt hänen sisällään palanutta tarvetta olla ennen kaikkea laulaja. 

– Sitten palasin, ja oli ihan erilaista palatakin tietyllä tavalla, kun ne paineet olivat tavallaan hävinneet. Oli sellainen fiilis, että haluan tehdä musiikkia musiikin takia. 

Elämässään Kaikuranta on tehnyt vuosien aikana monia muutoksia: hän on tiputtanut painoaan useankymmentä kiloa, lopetti alkoholinkäytön sekä tupakoinnin. 

Viimeiseksi mainittu oli Kaikurannan elämässä kenties suurin muutos, sillä hän oli ehtinyt tupakoida omien sanojensa mukaan teini-ikäisestä asti eli noin parinkymmenen vuoden ajan ja varsin paljon. 

– Se oli mennyt niin pitkälle tietyllä tavalla, että se vähän määritteli jo identiteettiänikin, että olin tupakoija, röökityyppi. Tosi monet asiat myös rytmittyivät sen mukaan, että milloin pääsee röökille. 

Kaikuranta julkaisi juuri uuden singlen Tuu Tuu Tupakkarulla, joka on tyyliltään jonkin verran erilainen, mitä häneltä on totuttu kuulemaan. Artisti itse kuvaili "tanssittavamman tyylin" mukailevan enemmän sitä musiikkia, jota hän itsekin kuluttaa ja kertomansa mukaan rakastaa. Kaikurannan manageri olikin yllyttänyt häntä seuraamaan intohimoaan. 

– Hän sanoi, että "tee sitä, mikä tuntuu sinusta hyvältä, mitä sinun sydän ja intuitio sanoo siitä, millaista musiikkia sinun pitäisi tehdä". Ja koska minulla ei ehkä ollut sellaista ihmistä, joka olisi tosi suoraan sanonut, että ethän voi jatkaa näin jos se ei tunnu hyvältä. Sitä elämänohjetta olen tässä muutenkin koittanut (seurata), se ehkä liittyy myös siihen isompaan elämänmuutokseeni. Välillä voi myös istahtaa alas sillä matkalla, eikä tarvitse koko ajan vain paahtaa eteenpäin. 

Sen lisäksi, että Kaikuranta on tehnyt elämässään sekä urallaan muutoksia, on hän löytänyt myös rakkauden. Kaikuranta julkaisi aiemmin keväällä Instagram-tilillään yhteiskuvan puolisonsa kanssa, jossa totesi yhteisen rakkauden kukkineen jo vuoden ajan. 

Kaikuranta kertoi haastattelussa löytäneensä vierelleen ihmisen, joka on saanut hänet luottamaan itseensä aivan uudella tavalla.

– Hän on ensimmäinen ihminen, joka on saanut minulle sellaisen fiiliksen, että olen arvokas. Minut on myös tietyllä tavalla potkittu sellaiseen tilaan nuorempana, että oman itseni arvostus on viety aika minimiin, ja sillä on ollut kauaskantoiset seuraukset. 

Yllä olevalla videolla Jesse Kaikurannan haastattelu kokonaisuudessaan. Alla Joanna Kuvaja artistin laulutunnilla.

7:41img

Lue myös: Jussi Chydenius menetti vanhempansa viikon aikana – Don Huonot teki koskettavan eleen keikoillaan: "Kunnioitetaan heidän muistoaan"

Tuoreimmat aiheesta

Jesse Kaikuranta