Jesse Kaikuranta ilmoitti jättävänsä alkoholin ja sen jälkeen hänelle alkoi tulla erikoisia viestejä.
Laulaja Jesse Kaikuranta lauloi itsensä suomalaisten sydämiin The Voice of Finland -ohjelmassa kymmenen vuotta sitten. Kaikuranta asui ohjelman kuvauksien aikaan Kokkolassa ja työskenteli laulunopettajana. Hän keikkaili epäsäännöllisesti ja laulukielenä oli englanti.
Ohjelmassa Kaikurannan valmentajana toimi Paula Koivuniemi, joka kehotti häntä vaihtamaan laulukielen suomeksi. Se kannatti ja lopulta Kaikuranta eteni laulukilpailussa finaaliin. Vaikka voittoa ei kilpailussa tullutkaan, kiinnostui levy-yhtiö välittömästi lahjakkaasta Kaikurannasta.
– Voin sanoa, että kaikki muuttui yhdessä yössä. En koskaan palannut takaisin entiseen elämääni laulunopettajaksi Kokkolaan. En ehtinyt edes käydä kotonani, kun minulle soitettiin ja pyydettiin käymään Universalilla. Teimme saman tien levydiilin, Kaikuranta muistelee.
Kaikuranta vietti aluksi pitkiä aikoja Helsingissä ja työsti ensimmäistä albumiaan, mutta lopulta hän päätti, että Kokkola jää lopullisesti taakse ja muutti pääkaupunkiseudulle.
– Tein kaksi levyä tosi nopeasti vuoden välein sekä hirveästi keikkoja. Tahti oli sen verran kova, etten ehtinyt sisäistää mitään. Kun ihmiset kysyivät, mitä kuuluu, en tiennyt oikeasti mitä minulle itselleni kuuluu ja kaikki vastaukseni pyörivät musiikin ja keikkailun ympärillä. Pian muutamat ihmiset kysyivät, oletko miettinyt oikeasti, mitä sinulle kuuluu.
–Tajusin, etten voinut huonosti, olin vain tosi väsynyt. Olin ehkä puhki siihen, että kaikki pyöri musiikin ympärillä. Elin itse omaa elämääni urani kautta, enkä tehnyt vapaa-ajalla mitään.
Vetäytyi julkisuudesta
Kaikurannan ura oli valtavassa nosteessa ja hän teki kolmannen levyn. Hiljalleen laulaja vetäytyi parrasvaloista taka-alalle muutamaksi vuodeksi, mutta musiikki oli vahvasti läsnä hänen elämässään.
– En koskaan ajatellut, että pitäisin taukoa, se kävi luonnostaan. Halusin tehdä teatteria ja minulla tuli siihen hyvä mahdollisuus, kun tarjottiin pääroolia. Tein kaksi isoa teatterijuttua, mutta en missään vaiheessa lähtenyt tai lopettanut musiikkia. Olin julkisesta musiikista pois, enkä julkaissut omia kappaleita.
Tällä hetkellä Kaikurannalla on täysi panostus musiikkiin ja pari viikkoa sitten laulajalta ilmestyikin kappale Kotimaa.
Vappu 2021 muutti Kaikurannan elämän
Kaikuranta teki ison päätöksen elämässään vuoden 2021 vapun jälkeen, kun hän päätti jättää alkoholin pois elämästään. Kaikuranta muistaa tuon päivän kuin eilisen.
– Makasin kotona darrassa ja aurinko paistoi sisälle. Sitä tunnetta en halunnut enää, sillä niitä päiviä oli ollut liikaa. Minulla oli ollut jo pitkään ajatuksen siemen itämässä, että tämä ei ehkä ole enää kivaa – ei alkoholi eikä alkoholin jälkeinen tila.
Alkoholi oli tullut Kaikurannalle erityisen tutuksi The Voice of Finlandin jälkeen, kun kutsuja erilaisiin julkkistapahtumiin alkoi tulla.
– Tietyllä tavalla en ole yhtään ujo, mutta ehkä monesti kiusaantunut. Juhlissa minun oli helpompi olla sosiaalinen, kun otin muutaman juoman. Silloin en ymmärtänyt, että ehkä se vain pahensi tilannetta koko ajan. Kiusaantunut olen edelleen, mutta en ajattele sitä tai pidä heikkoutena.
Kaikuranta ilmoitti julkisesti sosiaalisessa mediassa jättävänsä alkoholin ja viestitulva oli valtava.
– Lähes kaikissa viesteissä luki, etten tiennyt sinun olevan alkoholisti ja olet hyvin osannut peittää sen. En itse koe, että olisin koskaan ollut alkoholisti. Alkoholi ei ole koskaan ollut minulle ongelma, olen juonut siksi kun muutkin juovat tai siksi, että minulla oli tylsää.
Kaikuranta kummastelee ihmisten reaktiota.
– Tajusin, kuinka vääristynyt alkoholikulttuuri Suomessa on. Ainoa hyväksyttävä syy olla juomatta on se, että olet alkoholisti. Se on hassua, että se käännetään niin.
Kaikuranta täytti viime keväänä 40 vuotta, jolloin hän nautti muutaman huurteisen. Sen jälkeen hän ei ole alkoholiin koskenut.
– Minun ei tee mieli juoda, eikä ole tarvetta juoda ja baareissa käynti on selkeästi vähentynyt. Kännisten ihmisten katseleminen selvinpäin ei ole mitään kaikkein ihaninta. Jos on kavereiden kanssa, niin se ei haittaa, Kaikuranta naureskelee.