Juttuun upotettavan kuvagallerian hallinta-artikkelin id
Suosittu laulaja on paremmassa kunnossa kuin uransa alussa puolitoista vuotta sitten.
Jesse Kaikuranta ponnahti pinnalle The Voice of Finland -laulukilpailusta vuonna 2012. Persoonallisella tyylillään ohjelmassa hurmannut artisti on onnistunut luomaan nousujohteisen uran. Kaikuranta osallistui viime vuonna myös Syksyn sävel -kilpailuun, jonka hän voitti kappaleella Järjetön rakkaus.
Tänä kesänä Vie mut kotiin -hitistään tunnettu laulaja hurmasti yleisön Iskelmä-festivaaleilla Himoksella. Esityksen lisäksi huomio kiinnittyi laulajan olemukseen, joka oli selkeästi hoikempi kuin aiemmin. Hiustyyli oli myös vaihtunut.
Mies myönsi havainnot oikeiksi, mutta sanoi, että hänellä ei tällä hetkellä ole minkäänlaista kuntokuuria päällä.
– Jonkun verran olen hoikistunut, Kaikuranta sanoi festareilla Iskelmä-radiolle.
Jesse Kaikurannan muuttunut ulkonäkö keräsi huomiota jo viime vuonna, kun hän osallistui Syksyn säveleen.
– Laihduin Voice-kykykilpailun aikana jonkin verran, ja siitä oli hyvä jatkaa. Olen tarkempi mitä suuhuni laitan. En karppaa, mutta syön vähemmän hiilihydraattipitoisia ruokia kuin aiemmin. Olen laihtunut useita kiloja, sutjakka mies totesi tuolloin MTV3.fille.
Jesse Kaikuranta laihdutti useita kiloja
(MTV3)