Jessika videoi, kun kettu "pissaili tyytyväisenä ruokansa päälle" – tätä se tosiasiassa puuhasi

Nuori kettu taisi merkata reviirinsä kuin vanha kettu.

Forssalainen Jessika Hakamäki seurueineen todisti eläinkunnan ihmeitä mökillään Varsinais-Suomen Koski Tl:ssä sunnuntaiaamuna. Mökin pihaan oli tallustanut kettu, jonka puuhissa riittikin ihmeteltävää.

– Se oli siinä omenapuitten alla ja pissaili tyytyväisenä ruokansa päälle, Hakamäki kuvailee.

Katso ketun kummalliset touhut artikkelin videolta.

Peittää omenan pahan tuoksun

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Katja Holmalan mukaan kettu vaikuttaa ruumiinrakenteensa ja kokonsa puolesta tämän kevään pennulta.

– Nuoret ketut vielä opettelevat monia asioita, joten ne saattavat käyttäytyä meidän silmissämme ajoittain erikoisesti, Holmala kertoo MTV Uutisille sähköpostitse.

Omenoiden päälle virtsaaminen lienee hajumerkkaamista, jolla kettu viestii reviiristään tai sukukypsyydestään.

Arvelisin videon perusteella, että tässä olisi kyse juuri siitä, että omenat eivät enää ole ihan parhaimmillaan kettunuorenkaan mielestä ja niistä tuleva tuoksu saattaa inspiroida kettua peittämään kyseisen tuoksun omalla virtsallaan.

Ei pelännyt ihmistä

Omenoiden luota ketun matka jatkui mökin toiselle puolen, jonne myös Hakamäki porukoineen meni sitä ihmettelemään.

Peloton kettu ei ollut moksiskaan ihmisistä.

– Se oli siinä varmaan 15 metrin päässä ja vaan katseli meitä eikä lähtenyt minnekään ennen kuin huudettiin, että paas ny menneen kotio siitä, Hakamäki kertoo.

WhatsApp_MTV3_Stripe_

Lue myös:

    Uusimmat