Gagauzian autonominen alue Moldovassa on pyytänyt Venäjältä tukea tällä viikolla. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters. Suomessa asiasta uutisoi aiemmin tänään Ilta-Sanomat.
Gagauzian kuvernööri Evgenia Gutul tapasi Venäjän parlamentin ylähuoneen puhemiehen Moskovassa perjantaina.
Mediatietojen mukaan Gutul kertoi tapaamisessa Gagauzian alueen haluavan, että Venäjän tuki alueelle jatkuu.
Kuvernöörin mukaan Moldova sortaa Gagauzian asukkaiden oikeuksia. Hän esimerkiksi pyysi tapaamisessa, että Gagauzian ja Moskovan välille perustettaisiin suora lentoyhteys.
Gagauzian autonominen alue sijaitsee eteläisessä Moldovassa lähellä Ukrainan Odessan alueen rajaa. Alueella asuu pääasiassa gagauzeja, jotka ovat gagauzin kieltä puhuvia etnisiä turkkilaisia.
Gutul valittiin alueen kuvernööriksi viime vuonna. Reutersin mukaan Moldova on väittänyt, että vaaleissa havaittiin "epäsäännöllisyyksiä", joita maa sanoo tutkivansa.
Gagauzian alueen on kuvattu suhtautuvan Venäjään myönteisesti. Reutersin mukaan Gutul on esimerkiksi Venäjä-mielisen moldovalaisen liikemiehen Ilan Shorin liittolainen. Maanpaossa elävä Shor on saanut Moldovassa vankeustuomion petoksesta.
Shor on toiminut myös maan politiikassa, mutta hänen perustamansa puolue on sittemmin kielletty. Hän on Yhdysvaltain pakotelistalla Venäjä-kytköstensä vuoksi.
Transnistria syyttää Moldovaa taloussodasta
Gagauzia on jo toinen alue Moldovassa, joka on kääntynyt tällä viikolla Venäjän puoleen. Keskiviikkona myös Transnistrian alue pyysi Venäjältä suojelua Moldovan väitettyä painostusta vastaan.
Transnistrian päättäjien mukaan Moldova on aloittanut taloussodan estämällä tärkeiden hyödykkeiden kuljetuksen alueelle.
Moldovan hallitus on tyrmännyt Transnistrian väitteet separatistien propagandana.
– Alue hyötyy Euroopan unionin rauhan, turvallisuuden ja taloudellisen integraation politiikasta, Moldovan hallituksen lausunnossa sanottiin viime viikolla.
Venäjän ulkoministeriö puolestaan totesi lausunnossaan Venäjän pitävän ensiarvoisen tärkeänä Transnistrian kansalaisten etujen suojelua. Lausunnossa Transnistrian kansalaisia kuvailtiin maanmiehiksi.
Moldovan ja Ukrainan välissä sijaitseva niin ikään Venäjä-mielinen alue julistautui itsenäiseksi jo vuonna 1990. Yksikään valtio, edes Venäjä, ei ole kuitenkaan tunnustanut alueen itsenäisyyttä. Muodollisesti Transnistria kuuluu Moldovaan.