Joel Armialle voittomaali – huikea onnistuminen laiha lohtu Patrik Laineelle: "Se oli kamalaa"

Canadiensin Joel Armia ja Columbuksen Patrik Laine onnistuivat maalinteossa joukkueiden kohtaamisessa. 

Montrealin Armia ohjasi tolpan kautta kilahtaneen joukkueensa voittomaalin kolme minuuttia ennen ottelun päätöstä. Ottelu päättyi vierasjoukkue Montrealin eduksi lukemin 4–2. 

– Maalin tekeminen tuntuu totta kai aina hyvältä. Otan tästä pelistä kaiken hyvän irti ja jatkan eteenpäin, Armia sanoi pelin jälkeen medialle joukkueensa X-tilillä julkaistussa haastattelussa.

Armialle maali oli kauden toinen. Hän on pelannut NHL:n puolella nyt seitsemän ottelua tällä kaudella. Porilaislähtöinen hyökkääjä on viettänyt aikaa kauden aikana myös AHL:ssä. 

Ensimmäisessä erässä avausmaalista vastasi huikean yksilösuorituksen tehnyt Columbuksen Patrik Laine. Laine sai napattua kiekon oman siniviivan tuntumasta ja viiletettyä Montrealin pelaajien ohi läpiajoon, josta hän viimeisteli kauden neljännen osumansa.

Ottelun jälkeen Blue Jackets -tähti oli totisella päällä.

– Se oli kamalaa. Tein maalin, tuntui melko hyvältä. Siitä suoritukseni lähti käytännössä alamäkeen. Sitä se on, kun peliaikaa tulee vähän. En aio itkeä asiasta. Olisi pitänyt pelata ketjuna paremmin, Laine sätti tekemistään Blue Jacketsin YouTube-kanavalla.

Laine pelasi Columbuksen kakkosketjussa yhdessä Adam Fantillin ja Alexander Texierin kanssa. Peliaikaa ketju keräsi noin 13 minuutin verran. 

Columbus on läntisessä konferenssissa viimeistä edellisenä. 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat