Joel Harkimo aloitti alkuvuonna mittavan elämäntapamuutoksen.
Purjehtija ja mediapersoona Joel Harkimo kertoo tuoreessa somepäivityksessään elämäntapamuutoksestaan. Hän sanoo Instagramiin jakamallaan videolla olleensa vuosi sitten tähän aikaan "todella huonossa hapessa".
– Olin melkein masentunut. Minulla oli tosi huono olla, ja loppuvuoden aikana lihosin yli 10 kiloa. Istuin himassa, söin epäterveellisesti, join olutta, hän luettelee videolla.
Harkimo kertoo tajunneensa alkuvuonna, että hänellä oli kaksi vaihtoehtoa.
– Minulla oli kaksi ovea edessäni. Ovi numero yksi oli se, että jatkan samaan malliin, voin huonosti ja varmaan kuolen kymmenen–viidentoista vuoden aikana, koska elintapani olivat niin huonot. Toinen ovi oli se, että pistän itseni kondikseen, muutan koko mentaliteettini, tulen paremmaksi ja optimoin terveyttäni, hän sanoo.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Harkimo kertoo, että on sittemmin pudottanut painoa yli 20 kiloa. Häntä on ollut auttamassa personal trainer.
– Olen juossut paljon, syönyt terveellisesti, pistänyt lisäravinteet kondikseen, yrittänyt saada tarpeeksi unta, en ole juonut alkoholia tai herkutellut.
Mies painottaa, ettei hän ole lääkäri tai alalle koulutettu ammattilainen.
– Olen kuitenkin tutkinut kaikkea tosi paljon ja perustanut kaikki päätökseni tieteeseen, hän sanoo.
