Kaksi vuotta sitten joensuulainen Pinja Parkkinen menetti muistinsa kahdeksan kuukauden ajalta, ja havahtui keskelle elämää, joka oli ihan erilainen kuin hän itse sen muisti.
Pinja havahtui eräänä aamupäivänä joensuulaisella jalkakäytävällä siihen, ettei hänellä ollut aavistustakaan, miksi hän oli siellä. Hänen viimeinen muistikuvansa oli, kuinka hän oli aamulla hyvästellyt avomiehensä ja lapsensa, jotka lähtivät töihin ja päiväkotiin, ja hän itse kävi uudelleen nukkumaan.
Kadulla seistessään hän huomasi, ettei hänellä ollut mukanaan puhelinta, takkia tai laukkua. Hän muistaa ihmetelleensä, miksi ilma oli niin kylmä, kun oli kuitenkin elokuu.
Suuntasi ystävänsä luo
Parkkinen tiesi ystävänsä asuvan lähellä, joten päätteli olleensa matkalla sinne. Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan ovea, ja hän suuntasi ystävän lähellä sijaitsevalle työpaikalle.
Ystävä oli ihmeissään Pinjan sekavasta käytöksestä. Hän kysyi, oliko Pinja ottanut jotain päihteitä, oliko vauva kunnossa ja miksi hänellä oli kihlasormus sormessaan.
– Tässä kohtaa aloin uskoakseni itkeä. Muistan olleeni jotenkin eleetön, hiljainen ja hämmentynyt. Kaverini kysyi, missä tavarani ovat ja vastasin kaikkeen vain ”en tiedä” tai tuijotin hämmentyneenä, Pinja kertoo.
Ystävä lähti kesken töiden viemään Pinjaa tämän pikkusiskon luokse. Se oli myös Pinjan silloinen koti, mutta hän ei sitä silloin muistanut. Hän ihmetteli, miksei ystävä suostunut soittamaan hänen kihlatulleen.
Siskon saavuttua paikalle Pinja sanoi hänelle hieman huvittuneena, että ystävä väitti hänen olevan raskaana. Sisko ja ystävä katsoivat toisiaan hämmentyneinä, ja lähtivät viemään Pinjaa päivystykseen.
"Pelotti, että jos kaikki onkin totta..."
Pinja toimitettiin kriisipäivystykseen ja hänelle alkoi valjeta tilanteen vakavuus. Mies, jonka kanssa Pinja luuli olevansa yhä kihloissa, saapui myös paikalle.
– Muistan sanoneeni, että nuo väittävät, ettei me asuta enää kotona ja halasin häntä. En muista, mitä hän sanoi, mutta hänen puhuessaan vauva alkoi liikkua. Silloin tajusin oikeasti olevani raskaana, Pinja kertoo.
Hän kuvailee oloaan kriisipäivystyksessä hämmentyneeksi ja epäuskoiseksi. Hänellä oli paljon kysyttävää, mutta hoitohenkilökunta oli kieltänyt Pinjan läheisiä kertomasta hänelle kaikkea kerralla. Muistin palautuminen kerralla voisi olla liian kuormittavaa.
– Lisäksi pelotti, että jos kaikki onkin totta, niin se elämä, johon pitäisi palata ei kuulostanut kauhean hyvältä, Pinja sanoo.
Aikaa oli kulunut yli puoli vuotta
Todellisuudessa ei ollut elokuu, kuten Pinja luuli, vaan elettiin vuoden 2017 toukokuuta, eli aikaa oli kulunut noin kahdeksan kuukautta.
Hän oli raskausviikolla 19, eli suunnilleen puolivälissä toisen lapsensa odotusta. Hänellä ei enää ollut kihlattua eikä yhteistä asuntoa miehen kanssa, koska he olivat eronneet edellisenä talvena.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Pinjan ottama selfie noin viikkoa ennen muistinmenetystä, toukokuussa 2017.
Pinja siirrettiin suljetulle psykiatriselle osastolle, jossa muistiin perehtynyt hoitotiimi yritti selvittää tilannetta.
Kun hän tajusi oman raskautensa, hän huolestui myös vauvan terveydestä, koska ei muistanut oliko esimerkiksi kaatunut muistinmenetyksen aikana.
Pinja sai aikaistetun rakenneultraäänikuvan ja muita tutkimuksia, joissa vauvan tila todettiin normaaliksi. Hänet toimitettiin myös magneettikuvauksiin ja verikokeisiin.
– Mitään lääkkeitä en halunnut, eikä niitä oikeastaan edes tarjottu.
Diagnoosi löytyi
Useiden tutkimusten jälkeen diagnoosiksi annettiin dissosiatiivinen muistinmenetys.
Lääkärien mukaan Pinjan lapsuudessa kokema voimakas trauma oli saanut hänen aivonsa kehittämään mekanismin, jolla tukahduttaa ikävät muistot.
Kun tilanne oli aikuisiällä käynyt stressaavaksi ja henkinen kuorma oli kasvanut liikaa, aivot olivat laukaisseet mekanismin päälle, pyyhkäisten mukanaan muistot yli puolen vuoden ajalta.
Viimeiset muistot ihanasta yhteisestä kesästä
Vielä vuoden 2016 kesällä Pinjan elämässä asiat olivat suhteellisen hyvin. He asuivat kihlattunsa ja silloin 2-vuotiaan esikoislapsensa kanssa yhteisessä vuokra-asunnossa.
– Meillä oli myös yhteinen pitkä kesäloma ja se kesä on muistoissani tosi ihana. Kaikkea varjosti kuitenkin se, ettei toista lasta kuulunut.
Kesän lopulle sijoittuivat Pinjan viimeiset muistot ajasta ennen muistinmenetystä.
Myöhemmin selvisi, että samana syksynä pariskunnan välit olivat kiristyneet entisestään, ja marraskuussa Pinjan mies ilmoitti haluavansa erota.
Asiasta keskusteltiin vielä ja parin välit heittelehtivät, mutta päätös pysyi. He muuttivat erilleen vuodenvaihteessa, jolloin Pinja kertoo laittaneensa vauvahaaveet lopullisesti syrjään.
– Kipuilin parisuhteen hajoamista enemmän sitä, että olimme rikkoneet esikoisemme perheen. Tein myös luopumistyötä toisesta lapsesta, eli sisaruksesta, jota ei nyt koskaan tulisi.
Raskaustesti eron jälkeen
Hieman muuton jälkeen Pinja teki kuitenkin positiivisen raskaustestin, ja he päättivät ex-miehensä kanssa pitää vauvan erostaan huolimatta.
Pinja kertoo kärsineensä nuoruudessaan muistakin mielenterveysongelmista, kuten keskivaikeasta masennuksesta ja paniikkikohtauksista. Keväällä 2017 ennen muistinmenetystä masennus oli jälleen syventynyt, ja ahdistuskohtaukset palanneet.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Pinja ja hänen tyttärensä viime vuoden syksynä. Kuva: Karoliina Vallius
Hän oli käsitellyt lapsuuden traumaa jo aiemmin terapiassa, eikä hänellä ollut koskaan aiemmin ollut dissosiatiivisia oireita.
Muistinmenetys tapahtui äitienpäivän jälkeisenä aamuna. Pinja oli vienyt esikoisen päivähoitoon, ja sen jälkeen mennyt ex-miehensä asunnolle.
– Minulle on vähän epäselvää, miksi menin sinne, koska en itse muista kuin palasia tuosta aamusta, eikä kukaan muu ole osannut kertoa syytä. Olin pyytänyt exältäni takaisin kihlasormuksia, joita hän säilytti puolestani.
Pinja muistaa, että häntä oli asunnolla heikottanut. Mies oli mennyt suihkuun, ja sillä aikaa Pinja oli kadonnut asunnolta. Noin varttia myöhemmin Pinja havahtui jalkakäytävältä.
Peilikuva tuntui vieraalta ja vaatekaappi oli täynnä outoja vaatteita
Pinjaa hoidettiin pari viikkoa psykiatrisella osastolla, ja sitten alkoi pitkä toipuminen kotona. Hän kertoo jatkaneensa elämäänsä, kuten se oli ennen muistinmenetystä, koska ei ollut muitakaan vaihtoehtoja.
Muistinmenetyksen jälkeisen ajan hän kuvailee olleen yhtä aikaa helpottavaa ja luonnollista, mutta silti epätodellista ja uuvuttavaa.
– Esimerkiksi hiukset värjäsin heti sairaalasta päästyäni, koska ne näyttivät oudoilta, ja jostain syystä vaatekaappinikin oli täynnä outoja vaatteita, Pinja kuvailee.
Dissosiatiivinen muistinmenetys (psykogeeninen amnesia)
- Yksi tai useampi jakso, jonka aikana henkilö ei kykene palauttamaan mieleensä itselleen tärkeää, usein luonteeltaan traumaattista, häpeän tai stressin sävyttämää tietoa.
- Liittyy usein traumaattisiin tai hyvin stressaaviin elämäntapahtumiin.
- Voi ilmetä sekä lapsilla että aikuisilla.
- Muistot voivat palautua täysin, osittain tai eivät ollenkaan.
Pinjaa myös jännitti, miten arki tyttären kanssa sujuisi, koska osa taaperon kasvuvaiheista oli jäänyt hänelle pimentoon. Hän sai apua vauvaperheyksiköltä, sosiaalityöntekijöiltä ja terapiasta. Avun määrä jopa hieman ahdisti, koska Pinja oli tottunut pärjäämään itsenäisesti.
– Läheisiltä taas olisin kaivannut tosi paljon enemmän, mutta en itsekään osaisi varmaan vastaavassa tilanteessa auttaa, hän pohtii.
– Kyllähän se vähän siltä tuntui, että heitettiin syvään päähän ja käskettiin uimaan.
Mitä lähemmäs laskettu aika tuli, sitä kiristyneemmäksi välit läheisiin menivät. Hänen ex-miehensä ja jotkut läheisensä epäilivät muistinmenetyksen olleen teeskennelty.
Pinja ei yleensä murehdi muiden mielipiteistä itsestään, mutta läheisten epäilyt harmittivat.
– Lähinnä mietin, että miksi feikkaisin jotain tuollasta? En todellakaan hyötynyt siitä, päinvastoin. Toki ymmärrän, miten uskomattomalta se kuulostaa, Pinja sanoo.
Muisti ei ole täysin palautunut, mutta haavat ovat parantuneet
Pinja on saanut palautettua mieleensä osan asioista, ja loput hänelle on kerrottu. Hän itse arvioi tällä hetkellä muistavansa noin 80–90 prosenttia siltä ajalta. Muisti palasi pikkuhiljaa, suurin osa viime kesänä, vuosi muistinmenetyksen jälkeen.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Kaksi vuotta muistinmenetyksen jälkeen Pinja näkee tulevaisuuden valoisana. Kuva: Pinja Parkkinen
Pinja tukeutui uudessa arjessaan raskauteen ja turvallisen kodin rakentamiseen. Myös muut asiat alkoivat pikkuhiljaa selkiytyä, kun lapsi syntyi ja vanhemmat selvittivät omia välejään.
– Molemmat olemme pohjimmiltaan halunneet koko ajan, että lapsilla on kaikki hyvin.
Nyt 24-vuotias Pinja kertoo päässeensä yliopistoon opiskelemaan ja saaneensa mukavan asunnon, jossa he asuvat kahden tyttärensä kanssa. Lapset kyläilevät isänsä luona säännöllisesti.
Hän ei murehdi etukäteen uutta muistinmenetystä, eikä se kuulemma lääkärien mukaan ole kovin todennäköistä. Mielenterveydellisiä oireita ei ole ollut pitkiin aikoihin, eikä asiasta puhuminen enää tunnu pahalta.
– Ei tämä enää sillä lailla satuta, kun kaikki on hyvin.