John F. Kennedyn murhasta 60 vuotta: Mitä todella tapahtui?

2:00img
Tämä mies väitetysti murhasi presidentti John F. Kennedyn 60 vuotta sitten – koki samankaltaisen kohtalon pian murhan jälkeen
Julkaistu 22.11.2023 06:30

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Tänään on tullut kuluneeksi tasan 60 vuotta yhdestä rikoshistorian suurimmista mysteereistä, Yhdysvaltojen presidentin John F. Kennedyn murhasta. Dokumenttielokuva pohtii, mikä todella johti traagisiin tapahtumiin. Katso maistiainen yllä olevalta videolta.

Teksasissa tasan 60 vuotta sitten – siis marraskuun 22. päivä – maailma pysähtyi  kello 12.30 paikallista aikaa. Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy oli kuollut salamurhaajan luoteihin. 

Lue myös: Presidentti Kennedyn murha: Kuka kertoi Suomessa ensin?

Vain hetkeä aiemmin innostuneita ihmisiä oli kerääntyneenä sankoin joukoin katujen varsille heiluttamaan presidentin autosaattueelle, joka oli matkalla Dallasin keskustan halki kohti Trade Mart -messuhallia.

Vuonna 1961 Yhdysvaltain presidentiksi valittu Kennedy oli saapunut Dallasiin osana kampanjakierrostaan. Hän oli hakemassa vauhtia uudelleen valinnalleen tulevissa presidentinvaaleissa.

Trade Martissa Kennedyn oli määrä pitää lounaspuhe, jota ei kuitenkaan koskaan kuultu. 

Lue myös: John F. Kennedyn salamurhaan liittyviä tiedostoja julkaistu pitkän viivyttelyn jälkeen – osa aineistosta salattiin yhä kansallisen turvallisuuden nimissä

Dokumentti pohtii, mitä todella tapahtui

Vielä tänäkin päivänä salaliittoteoriat leijuvat villeinä John F. Kennedyn murhan ympärillä. Salamurhaa on tutkittu eri viranomaisten toimesta eri vuosikymmeninä, mutta siitäkin huolimatta kaikki eivät sulata selvityksiä. 

Toimiko jutun alussa olevalla videolla esiintyvä, John F. Kennedyn väitetysti ampunut Lee Harvey Oswald yksin? Montako kiväärinlaukausta hän todella ampui? Liittyikö salamurhaan järjestäytynyt rikollisuus, Neuvostoliitto tai peräti Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA?

Maailmaa ravisuttaneesta murhasta on kirjoitettu myös lukuisia kirjoja. Vuonna 1991 ilmestyi elokuvaohjaaja Oliver Stonen kohuttu ja Oscar-palkittu elokuva JFK – Avoin tapaus.

Stone palasi murhamysteerin pariin useita vuosia myöhemmin. Vuonna 2021 Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa sai Stonen ohjaama JFK Revisited: Through the Looking Glass -niminen dokumenttielokuva, joka jatkaa siitä, mihin vuonna 1991 julkaistu elokuva jäi. 

Teoksellaan Stone pyrkii valaisemaan, mitä marraskuun 22. päivä todella tapahtui ja mikä asiat johtivat Yhdysvaltain 35. presidentin veriseen kuolemaan. 

James DiEugenion kirjaan perustuva dokumenttielokuva on nyt julkaistu MTV Katsomossa. Pääset dokumenttiin tästä linkistä

Kennedyyn osui kaksi luotia

Palataanpa vielä 60 vuotta taaksepäin, Teksasin Dallasiin. Murhaa tutkineen virallisen Warrenin komission selvityksen mukaan Dealey Plazassa kuultiin useita laukauksia samalla hetkellä, kun Kennedyä kuljettanut auto ohitti reitin varrella olleen kirjavaraston. 

Pian laukausten jälkeen presidenttiä kuljettanut auto kiihdytti kohti läheistä sairaalaa. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä presidentin pelastamiseksi.

Kennedyyn osuneista luodeista ensimmäinen iskeytyi yläselkään, läpäisi niskan ja tuli kurkusta ulos.

Sama luoti osui Kennedyn edessä istuneeseen kuvernööriin John Connallyyn

Toinen luoti iskeytyi presidentin takaraivoon. Pahasti loukkaantunut Kennedy lyyhistyi vieressään istunutta puolisoa Jacqueline Kennedyä vasten.

Presidentti kiidätettiin sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi kello yksi iltapäivällä. 

Suru-uutisen jälkeen Kennedyn kanssa Teksasissa virkamatkalla ollut varapresidentti Lyndon B. Johnson vannoi presidentin virkavalansa.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

1:02img

Näin John F. Kennedyn kuolinpäivä Dallasissa eteni – katso alkuperäiset filmit tapahtumista

Lue myös: Historiallinen yksityiskohta selvisi: Lentokenttä merkitsee Kennedyn salamurhan jälkeisen virkavalan paikan

Ampuja koki samankaltaisen kohtalon pian murhan jälkeen

Virallisen teorian mukaan kuolettavat laukaukset ampui saattueen reitin varrella olleen kirjavaraston kuudennesta kerroksesta Lee Harvey Oswald.

Hän oli Neuvostoliittoon loikannut entinen merijalkaväen sotilas, joka saatiin kiinni pian ampumisen jälkeen. 

Oswald sai osakseen samankaltaisen kohtalon kuin hänen ampumansa presidentti Kennedy. Vain kaksi päivää Dallasin keskustassa kuulluista laukauksista yökerhonpitäjä Jack Ruby ampui Oswaldin, kun poliisi oli kuljettamassa häntä Dallasin pääpoliisiasemalta vankilaan.

Hetki tallentui kameraan. Voit katsoa, millainen tuo hetki oli jutun alussa olevalta videolta, jossa Oswald myös kommentoi osallisuuttaan murhaan median edustajille. 

Lue myös nämä John F. Kennedyyn liittyvät artikkelit: 

John F.  Kennedyn  murha

Tällaista reittiä John F. Kennedy kulki ennen laukauksia, jotka koituivat hänen kohtalokseen. 

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat