Neljä Yhdysvaltain presidenttiä on salamurhattu virassa ollessaan. Viimeisimmästä salamurhan yrityksestä ennen Trumpia on kulunut yli 40 vuotta.
Yhdysvaltain entistä presidenttiä Donald Trumpia on ammuttu kampanjatilaisuudessa Pennsylvaniassa. Trump kertoo olevansa kunnossa ja luodin lävistäneen hänen korvansa yläosan.
Kahden tilaisuuteen osallistuneen ihmisen kerrotaan loukkaantuneen kriittisesti ja yhden kuolleen. Myös epäillyn ampujan kerrotaan kuolleen. CNN:n mukaan ampuja on 20-vuotias pennsylvanialaismies.
FBI kutsui tapahtunutta salamurhan yritykseksi.
Nämä Yhdysvaltain presidentit ovat joutuneet salamurhan tai salamurhan yritysten kohteiksi:
Abraham Lincoln, 56: John Wilkes Booth surmasi hänet vuonna 1865 Ford's Theatre -teatterissa Washingtonissa.
James Garfield, 49: Ammuttiin vuonna 1881 Washingtonissa juna-asemalla, ja hän kuoli haavoihinsa kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin.
Garfieldia ammuttiin kahdesti lähietäisyydeltä. Mielenterveysongelmista kärsinyt Charles J. Guiteau oli suuttunut Garfieldille, koska häntä ei ollut nimitetty konsulinvirkaan Eurooppaan.
Garfield loukkaantui vakavasti, ja hän vietti viimeiset elinkuukautensa maaten valkoisessa talossa. Lääkärit eivät pystyneet paikantamaan luotia Garfieldin selästä, minkä johdosta hän kuoli sisäiseen verenvuotoon ja infektioon.
William McKinley, 58: Murhattiin 1901 Buffalossa, New Yorkissa. Detroitilainen anarkisti ja työtön tehdastyöläinen Leon Czolgosz sai murhasta kuolemantuomion.
John F. Kennedy, 46: Lee Harvey Oswald ampui Kennedyn vuonna 1963 Dallasissa, Texasissa, kun presidentti ajoi autosaattueessa. Oswald ampui Yhdysvaltain presidentti Kennedyn Dallasissa 54 vuotta sitten 22. marraskuuta 1963.
Neljä vuotta aiemmin mies oli murhaa tutkineen Warrenin komission mukaan käynyt Helsingissä. 19-vuotias Oswald saapui Helsinkiin myöhään illalla lauantaina 10. lokakuuta 1959 ja asui Hotelli Tornissa.
Oswald kuitenkin jätti tuntemattomasta syystä Tornin 12. lokakuuta ja muutti Bulevardin Klaus Kurkeen.
Mahdollista on, että Oswald oli lentänyt Lontoosta Helsinkiin jonkun muun kaupungin kautta kahdella lennolla. Tätä pohdiskeltiin Supon toisessa raportissa, mutta selvyyttä asiaan ei oltu saatu. Murhan kiistäneeltä Oswaldilta asiaa ei päästy kysymään, koska yökerhon omistaja Jack Ruby ampui hänet pian Kennedyn murhan jälkeen.
Lue lisää: Supo paljasti salaiset paperit: Hotellikortit hämmentävät – Mitä John F. Kennedyn murhaaja teki Helsingissä?
Salamurhayrityksistä selvinneet johtajat
Kolme presidenttiä on ennen Trumpia haavoittunut, mutta selvinnyt salamurhayrityksistä virassa ollessaan tai sen jälkeen.
Ronald Reagan: Häntä ammuttiin vuonna 1981 Hilton-hotellin ulkopuolella Washingtonissa, mutta hän selvisi hyökkäyksestä hengissä. Reagan haavoittui, kun yksi luodeista kimposi limusiinista ja osui häntä vasemman kainalon alle. Hän eli lopulta 91-vuotiaaksi
Presidentti Gerald Ford: Selvisi kahdesta murhayrityksestä alle kolmen viikon aikana vuonna 1975 loukkaantumatta. Hän eli lopulta 93-vuotiaaksi.
Theodore Roosevelt: Häntä ammuttiin rintaan vuonna 1912, kun hän kampanjoi vaaleissa Milwaukeessa. Roosevelt selvisi hengissä. Ampujana oli harhoista kärsivä saluunanpitäjä. Roosevelt kuoli 60-vuotiaana veritulpan seurauksena.