John Travoltan seksiskandaalissa uusi käänne

John Travolta. Kuva: Getty Images
John Travolta. Kuva: Getty Images
Julkaistu 25.06.2012 21:39(Päivitetty 26.06.2012 12:47)

Viimeisten parin kuukauden aikana John Travoltan ympärillä on vellonut pahemman luokan seksiskandaali.

Jo toukokuussa naimissa olevan John Travoltan väitettiin pyytäneen seksuaalisia palveluita miespuoliselta hierojalta. Hieroja nosti 58-vuotiasta Travoltaa vastaan syytteen ja vaati tähdeltä usean miljoonan euron korvauksia. Muutama viikko ensimmäisten syytösten jälkeen seksiskandaali sai uutta vettä myllyynsä, kun Travoltan entinen sihteeri väitti esimiehellään olleen aikoinaan kuuden vuoden suhde miespuolisen lentäjän kanssa.

Nyt uuden syytöksen on heittänyt Royal Caribbean -risteilyaluksella työskennellyt tarjoilija, joka väittää Travoltan paljastaneen itsensä niskahieronnan aikana. Asiasta kertoo TMZ-sivusto. Syytteen mukaan Travolta oli ollut vieraana risteilyaluksella vuonna 2009, jolloin väitetty lähestyminen oli tapahtunut. Fabian Ganzi-nimisen miehen mukaan Travolta oli tilannut hyttiinsä ruokaa ja pyytänyt Ganzia tuomaan sen. Kun ruoka oli saapunut, oli Travolta pyytänyt tarjoilijalta myös niskahierontaa. Hieronnan aikana Travolta oli avannut kylpytakkinsa ja paljastanut alastoman vartalonsa tehden samalla seksuaalisia ehdotuksia miehelle.

Tarjoilija ei ollut kuitenkaan tarttunut ehdotukseen ja Ganzin mukaan Travolta oli tarjonnut hänelle 12 000 dollaria vaitiolosta.

John Travoltan asianajaja on jo ehtinyt kiistämään tarjoilijan syytteet ja väittänyt asiaa julkisuushakuiseksi tempuksi.

Lisää Helmessä:

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

John Travolta