Lähisuhdeväkivalta vie uhrin omat voimavarat, jolloin tilanteen hahmottaminen ja siitä poispääsy on hankalaa.
Joka kolmas 15–74-vuotias nainen on kokenut lähisuhdeväkivaltaa, tai sen uhkaa. Huomenta Suomen aamussa keskusteltiin lähisuhdeväkivallan ilmentymistavoista, sekä keinoista saada apua. Koko keskustelun voit katsoa yllä olevalta videolta.
Väkivallan taustalla vallankäyttöä
Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä kertoo, että väkivallan taustalla on aina vallankäyttöä ja mahdollisesti halua kontrolloida toista ihmistä.
– Lähtökohta on aina se, että väkivalta on toisen ihmisen oikeuksien loukkaus, eikä hyväksyttävää missään olosuhteissa, Särkelä toteaa.
Lue myös: Väkivaltaista suhdetta ei voi ennustaa:”Eihän se ala niin, että sinulle sanotaan 'minä olen väkivaltainen'"
Särkelän mukaan Suomessa lähisuhteiden väkivalta kohdistuu useimmiten naisiin, mutta myös lapsiin ja jossain määrin miehiinkin. Kohteena voivat olla hyvin eri-ikäiset henkilöt perheissä.
Useimmiten ensimmäisenä tulee mieleen fyysinen väkivalta, mutta väkivaltainen lähisuhde voi olla myös henkistä väkivaltaa, joka pitää sisällään nimittelyä, alistamista, mitätöintiä sekä toisen ihmissuhteiden rajoittamista. Kyseessä voi olla myös seksuaalinen tai taloudellinen väkivalta.
Jatkuvaa pelossa elämistä
Kaikki anteeksi -kirja sisältää osittain myös kirjailija Laura Mannisen omakohtaisia kokemuksia parisuhdeväkivallasta.
– Aluksi oli enemmän sitä tavallista, jopa ihanaakin parisuhdeaikaa. Sitten aina välillä tapahtui jotain hyvin outoa, josta hälytyskellojen olisi pitänyt ehkä soida, mutta eivät sitten siinä kohtaa soineet, kun oli rakastunut, Manninen kertoo parisuhteestaan.
Vähitellen väkivalta suhteessa paheni, muuttuen raaemmaksi ja vakavammaksi. Alkuun satunnaisista pahoinpitelyistä tuli lähes päivittäisiä. Manninen kertoo eläneensä jatkuvassa pelossa ja pelänneensä erityisesti nukkumaan menemistä. Väkivalta ilmeni muun muassa ”unenriistona” ja pahoinpitelyitä tapahtui usein yöaikaan.
Särkelän mukaan Mannisen kokemukset ovat hyvin tyypillisiä: väkivalta alkaa usein hyvin pienenä ja perhe- ja lähisuhdeväkivallalle on ominaista se, että sitä ei itse tunnisteta.
Jakamaton huomio voi alkuun tuntua positiiviselta
Manninen on kertonut aikaisemmassa haastattelussa, että kaikki väkivaltaisen parisuhteen varoitusmerkit olisivat olleet luettavissa heti hänen ja miehensä ensi tapaamisesta lähtien.
Varoitusmerkeiksi Manninen listaa liioitellun mustasukkaisuuden, menojen seuraamisen, viestien lukemisen, fyysisen seuraamisen kaupungilla sekä arvaamattomat raivonpuuskat.
Mannisen mukaan hän yritti ymmärtää miehensä väkivaltaista käytöstä liikaa. Kuvituskuva.
– Aluksi sitä miettii, että jokaisella on huonot hetkensä. Mietin myös sitä, että onko tässä kyse jonkinlaisesta psyykkisestä sairaudesta ja yritin ymmärtää asiaa sitä kautta. Toinen on ehkä masentunut ja minun kuuluu auttaa, tukea ja ymmärtää. Sitten ajauduin sellaiseen kierteeseen, jossa ikään kuin ymmärsin liikaa, Manninen selittää.
Särkelän mukaan aluksi se, että saa jonkun jakamattoman huomion, voi tuntua positiiviselta. Voi viedä aikansa huomata, ettei toiminta olekaan enää normaalia.
Poliisin rooli tärkeä
Manninen kokee, että avun saaminen perheväkivaltatilanteissa on hankalaa. Hän itse asioi sekä poliisin, että lastensuojeluviranomaisten kanssa, mutta tuntui siltä, ettei kumpikaan taho ottanut heidän tilannettaan vakavasti.
– Meillä kävi poliisit kotikäynnillä ja olivat kyllä ihan asiallisia, mutta kysyivät sitten miehen läsnä ollessa minulta, että haluanko tehdä rikosilmoituksen, Manninen kertoo.
Manninen pelkäsi, miten mies reagoisi, jos hän olisi halunnut tehdä rikosilmoituksen, joten ei sitä tehnyt. Manninen peräänkuuluttaakin poliisin mahdollisuutta edistää tutkintaa itse, sillä perheväkivalta on yleisen syytteen alla oleva rikos, eli uhrin ei itse tarvitse tehdä asiasta rikosilmoitusta, vaan poliisi voi edistää asiaa oma-aloitteisesti.
Uhrin voimavarat eivät riitä tilanteen ratkaisemiseen
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneilta kysytään usein, että miksi et vain lähtenyt tilanteesta. Särkelä selittää, että uhrin omat voimavarat ovat usein niin huvenneet, ettei ymmärretä tilannetta. Tällöin asiantuntijan apua on äärimmäisen tärkeää.
Lue myös: Tyttö, 6, kertoi opettajalle ”isin satuttavan äitiä”, pelasti tämän vuosien perheväkivallalta
– Tilanteeseen liittyy usein myös häpeä väkivallan kokijalle, mikä estää asiasta puhumisen. Häpeä siitä, että on valinnut väärän kumppanin ja joutunut tällaiseen elämäntilanteeseen, Manninen kertoo.
Manninen itse sai apua turvakodin avopalveluista.
– Kävin siellä (turvakodissa) keskustelemassa asiantuntijan kanssa ja oikeastaan vasta siinä kohtaa silmäni aukesivat ja ymmärsin, mikä tilanteeni on. Olin päätynyt sellaiseen elämäntilanteeseen, missä kaikki energiani menee siihen, että selviän hetkestä seuraavaan, Manninen kertoo.
Särkelän mukaan erittäin harvat hakeutuvat turvakoteihin tai hakevat apua heti, vaan tyypillisempää on, että väkivalta on jatkunut kauan – joskus jopa vuosia tai vuosikymmeniä.
– Tämän vuoksi viesti, jota koko ajan korostan on, että aina jos pelkäät ja koet olevasi uhattu, kannattaa lähteä keskustelemaan, Särkelä rohkaisee.
Särkelä listasi tahoja, joista lähisuhdeväkivaltaa kokenut voi hakea apua:
- Läheiset ystävät ja sukulaiset ovat ensimmäisiä, joiden kanssa voi puhua
- Nettiturvakodin chat-palvelussa voi puhua nimettömänä
- Nollalinjan auttavapuhelin toimii ympäri vuorokauden
- Järjestöjen ylläpitämät vertaisryhmät
- Turvakoteihin voi soittaa ja keskustella, ilman että fyysisesti lähtee sinne
- Akuuteissa kriiseissä voi hakea ympäri Suomea löytyviin turvakoteihin