Joka kuudes maailman ihmisistä asuu Intiassa: Näkyy painajaismaisena tilanteena liikenteessä

Delhin painajaismaisina tunnetut liikenneruuhkat kun tuottavat jo nyt päänvaivaa monille asukkaille. Kuvituskuva.Epa
Julkaistu 04.06.2023 15:49(Päivitetty 05.06.2023 14:39)

MTV UUTISET – STT – AFP

Intiasta on tänä vuonna tulossa maailman väkiluvultaan suurin maa. Tai ehkä on jo tullutkin.

YK:n väestöennusteen mukaan Intia olisi ollut huhtikuussa ohittamassa Kiinan maailman väkirikkaimpana. Sitä, onko tämä tapahtunut vai vasta tapahtumassa kuluvan vuoden aikana, on kuitenkin vaikea arvioida, sillä tiedot perustuvat arvioihin ja ennusteisiin, huomauttaa uutistoimisto AP. Niin Intian kuin Kiinan väestötiedot ovat osittain puutteellisia, mikä vaikeuttaa tarkan päivän ennustamista.

Joka tapauksessa asialla on vaikutusta paitsi Intian sisällä myös globaalisti. YK:n väestöennusteen mukaan Intian väkiluku kasvaa vielä useita vuosikymmeniä, kun Kiinan väkiluku saavutti huippunsa viime vuonna ja on alkanut laskea. Intian väkiluvun arvioidaan saavuttavan huippupisteensä 2064 ja lähtevän laskuun sen jälkeen.

Syynä asiaan ovat muun muassa Intian nuoremman väestön suurempi määrä, korkeampi syntyvyys ja lapsikuolleisuuden vähentyminen. Myös Kiinan aiemmin harjoittama yhden lapsen politiikka on vaikuttanut asiaan.

"Vietämme tuntikausia jumissa liikenneruuhkissa"

Intiassa asuu tällä hetkellä joka kuudes maailman väestöstä. Maan väkiluku on arvioitu noin 1,43 miljardia.

Maan pääkaupungin Delhin ruuhkaisilla kaduilla tieto väkiluvun kasvusta ei herätä silkkaa riemua. Kaupungin painajaismaisina tunnetut liikenneruuhkat kun tuottavat jo nyt päänvaivaa monille asukkaille.

–  Maantiet ovat täynnä ajoneuvoja, joten vietämme tuntikausia jumissa liikenneruuhkissa, kertoo intialaismies Satish Manchanda uutistoimisto AFP:lle.

Yli 270 miljoonan ihmisen arvioidaan asuvan Intian suurkaupungeissa vuoteen 2040 mennessä. Ihmismäärän kasvu tuottaa entisestään haasteita kaupunkeihin, jotka kärsivät vesipulasta, ilmansaasteista ja slummiutumisesta.

Pankkiiri Sonam Vardan huomauttaa, että Intiassa käydään jo nyt kiivasta kilpailua työpaikoista. Intiassa perheet odottavat lapsiltaan paljon, ja hyvistä opiskelu- ja työpaikoista käydään kiivasta kisaa.

–  Kun väestö kasvaa, lisääntyy myös kilpailu. Se taas tarkoittaa enemmän kärsimystä, intialaisnainen kertoo AFP:lle.

–  Myös lasten saamisesta kouluihin käydään kilpailua. Paikkoja on vain rajallisesti, mutta lapsia on taas paljon.

Maaseudulta tuleva muuttoliikenne on haaste

YK kuitenkin ennakoi, että työikäisten määrän kasvu Intiassa myös lisääntyy, mikä antaa maalle mahdollisuuksia nopeampaan talouskasvuun seuraavina vuosikymmeninä.

Intian hallituksella onkin edessään iso haaste työpaikkojen luomisesta. Vain 40 prosenttia maan työikäisistä on työelämässä tai haluaa työskennellä, kertoo ajatushautomo Centre for Monitoring Indian Economy (CMIE) BBC:lle.

Lisäksi muuttoliike maan sisällä on kasvanut, kun yhä useammat maaseudun väestöstä etsivät töitä kaupungeista.

– Kaupungit kasvavat entisestään, koska kylissä on pulaa työpaikoista ja alhaiset palkat. Voidaanko muuttajille tarjota kohtuulliset elinolot? Jos ei, meille syntyy yhä enemmän slummeja ja sairauksia, sanoo BBC:lle intialainen muuttoliikkeen asiantuntija S. Irudaya Rajan intialaisesta tutkimuslaitoksesta Kerala International Institute of Migration and Developmentista.

Juttua oikaistu 5. kesäkuuta 2023 kello 14.37: Jutussa kerrottiin aikaisemmin virheellisesti, että Kiinan väestönkasvu olisi hidastumassa YK:n raportin mukaan. Tosiasiassa raportin mukaan väestönkasvu saavutti huippunsa viime vuonna ja on alkanut laskea.

Tuoreimmat aiheesta

Intia