Päivystykset ovat Helsingissä ruuhkautuneet torstaina erittäin liukkaan sään vuoksi.
Torstaiaamun jäätävät olosuhteet kauhistuttivat myös Meilahden yhteispäivystyksen apulaisylilääkäri Pasi Randénia.
– Näytti aika hurjalta. Minulla oli nastakengät jalassa ja meinasin siinä matkalla liukastua.
– Pahin mahdollinen yhdistelmä nyt mikä voi olla, että pakkaslunta tullut jään päälle.
Meilahden päivystykseen on tullut myös yksittäisiä hengenvaarallisia liukastumisia. Valtaosa tapauksista on ollut perustason murtumia käsissä ja jaloissa sekä päävammoja.
– Jokainen kaatuminen voi olla potentiaalisesti henkeä uhkaava, jos henkilö lyö päänsä esimerkiksi jäähän, Randén kuvailee.
Toimi näin liukastuessa
Randén kehottaa nyt kaikkia varovaisuuteen. Ennen uloslähtöä on syytä miettiä, onko liikkuminen ulkona pakollista ja mitkä paikat ovat todennäköisesti erityisen huonossa kunnossa.
Esimerkiksi nyt joulun aikaan käydään paljon hautausmailla, joissa hiekoitukset eivät aina ulotu kaikkialle. Myös jalkineet on valittava sääolosuhteiden mukaisesti.
Jos liukastuminen kuitenkin tapahtuu, ensin kannattaa suorittaa oman olon itsearviointi.
Jos olet ollut tajuttomana tai et pysty liikuttamaan raajojasi normaalisti, kannattaa hakeutua päivystykseen, soittaa päivystysavun numeroon 116 117 tai akuutissa tilanteessa hätänumeroon 112.
Päävammoissa tajuttomuus ja muistikatkokset ovat hälytysmerkkejä, joiden vuoksi on syytä ottaa yhteys terveydenhuoltoon. Lievään aivotärähdykseen kuuluu usein huonovointisuutta ja päänsärkyä, mutta se ei vaadi lääkärihoitoa.
Kolahtanutta raajaa voi hoitaa peruskipulääkkeillä, kylmäkääreellä ja asettamalla se koholle.
Jos kipu ei helpota särkylääkkeillä tai vointi huononee merkittävästi, on syytä olla yhteydessä päivystysapuun.
Katso myös: Millaiset liukuesteet kenkiin? Näin pysyt pystyssä liukkailla: "Mitä enemmän ja mitä isompia, sitä parempi pito"
5:45