Myyjän mukaan näyttelijä myi auton hänelle vain viikkoa ennen kuolemaansa.
Vuonna 2013 rajussa auto-onnettomuudessa menehtynyt Hollywood-tähti Paul Walker tunnettiin paitsi bensiininkatkuisista Fast & Furious -elokuvista, myös mittavasta henkilökohtaisesta autokokoelmasta.
Walker oli erityisesti BMW:n M3-mallin fani. Tammikuussa huutokaupatussa 21 auton kokoelmassa oli muiden helmien joukossa kaksi E30-koppaista ja peräti viisi E36 Lightweightia.
Nyt kaupaksi on mennyt Walkerin omistuksessa ollut ensimmäisen sukupolven BMW M3 vuodelta 1991.
Lähes kolminkertainen hinta "tavalliseen" yksilöön verrattuna
Erinomaisessa kunnossa olleesta ja vain runsaat 20 000 kilometriä ajetusta originaali-M3:sta maksettiin 149 980 dollaria eli noin 137 000 euroa.
Vuoden 1991 M3:t ovat menneet viime vuosina kaupaksi keskimäärin noin 50 000 euron hintaan.
Nyt kaupatussa Walker-M3:ssa on edelleen alkuperäinen maalipinta, eikä se ole sisältäkään juuri elämää nähnyt. Kaiken kaikkiaan auton kerrotaan olevan uudenveroisessa kunnossa.
Ajovalot on vaihdettu euromallisiin, ja vanteet ovat 16-tuumaiset, mutta ostaja sai mukaan myös alkuperäiset 15-tuumaiset.
Vuosina 1986–1991 valmistetut ensimmäisen sukupolven M3:t ovat nelisylinterisine moottoreineen ja viisilovisine manuaaleineen hyvin erilaisia pelejä nykymalleihin verrattuna.
Katso kuvat autosta Reserve Auto Groupin ilmoituksesta.
Lähde: The Drive
Lue myös: Kova väite: Hollywood-tähden autot varastettiin heti kuoleman jälkeen?